Lucinan perintö: Vapauttakaa naiset!

Kun kirjoitin kirjaani Feminismiä ihan kaikille, halusin nostaa esille naisia, jotka ovat tehneet jotakin feministisesti merkittävää. Yksi näistä rohkeista naisista oli Lucina Hagman (1853–1946), joka oli perustamassa sekä Marttaliittoa että Naisasialiitto Unionia. Rohkea nainen oli aikansa radikaali ja suomalaisen naisasialiikkeen huomattavimpia hahmoja. Nykyään häntä sanottaisiin feministiksi. 

Tuohon aikaan naisasialiike Suomessa rakentui ylempiluokkaisten naisten elämän ympärille ja heidän ongelmilleen. Feminismi on vielä nykyäänkin kovin keskiluokkaista ja feministivaikuttajat näkevät asiat usein keskiluokkaisten silmälasien läpi. Onneksi nykyfeminismissä puhutaan yhä enemmän etuoikeuksista ja siitä kuinka erilaiset ryhmät täytyisi ottaa huomioon. 

Myös Lucina Hagman kuului luokkaan, jolla oli mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntaan. Yläluokalla saattoi olla talouden- ja lastenhoitajia ja aikaa sekä resursseja keskittyä parantamaan maailmaa. Köyhemmillä ongelmat olivat usein jossain muualla, kuten vaikkapa suuren lapsikatraan hengissä pitämisessä. On kuitenkin sanottava, että erityisesti työväenliike ajoi yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta niin naisille kuin miehille ja paremmista työoloista tehtaalla kamppailivat juurikin työläisnaiset. Yläluokkaiset naiset saattoivat haluta samat oikeudet naisille kuin miehille, mutta eivät olisi suoneet näitä oikeuksia alemmalle luokalle. Onneksi moni naisasianainen pyrki kuitenkin parantamaan myös kouluttamattomien ja köyhempien naisten asemaa ja siinä he onnistuivatkin, kuten Lucina Hagman. Hän puhui köyhempien naisten puolesta ja hänen mielestään Suomen naisten oli koottava voimansa yhteen ja ylempään luokkaan kuuluvien naisten oli nähtävä huonoissa oloissa elävät naiset omina lähimmäisinään. Hagman sai aikanaan humaanista ajattelutavastaan paljon kritiikkiä. 

Lucina Hagmanilla tasa-arvo ei jäänyt vain puheen tasolle, vaan hän perusti muun muassa ensimmäisen sekä pojille että tytöille tarkoitetun yhteisen koulun. Opettajana hänen tavoitteenaan oli tarjota tytöille ja pojille yhdenvertainen koulutus samoissa luokissa. Hänen mielestään erilliskasvatus johti siihen, että nuoret miehet ja naiset elivät täysin erilaisissa maailmoissa, joten he eivät oikeastaan tienneet toisistaan juuri mitään. Tämä myös esti tyttöjä saamasta kunnollista opetusta, sillä tyttökouluissa opetusohjelmista tehtiin kevyempiä ja vähemmän teoreettisia kuin poikakouluissa. Hän piti yhteiskoulua tärkeänä sukupuolten välisen tasa-arvon ja kunnioituksen edistäjänä. Vastustajat epäilivät tällaisen koulun tuhoavan naisen ja miehen luonnollisen eron, mutta onneksi vahva nainen ymmärsi jo silloin kaikkien sukupuolten mahdollisuudet. 

Lucina Hagmanin oli edelläkävijä, joka hakkasi lasikattoon säröjä isolla vasaralla: hänet valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäiseen eduskuntaan, hän oli ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun rehtori ja Suomen ensimmäinen naisprofessori. Hän kannatti naisille samoja kansalaisoikeuksia kuin miehillä jo oli sekä mahdollisuutta päästä samaan koulutukseen ja virkaan sekä harjoittaa vapaasti ammattiaan. Poliitikkona hän pyrki vaikuttamaan näihin asioihin ja teki lakialoitteita esimerkiksi aviovaimon oikeudesta hallita omaisuuttaan, sukupuolten samapalkkaisuudesta, naisten mahdollisuutta päästä valtion virkoihin ja aviottomien lasten oikeudellisen aseman parantamisesta. Nämä toimet vaikuttavat suomalaisten naisten asemaan tänäänkin. 

Monet Hagmanin ajatukset ovat päteviä edelleen, hän esimerkiksi uskoi, että naisten aseman paranemisen myötä koko suomalainen yhteiskunta tulee paremmaksi. Näin on myös käynyt. Se on edelleen tärkeä arvo, mutta nyt yhdenvertaisuus on muutakin kuin miesten ja naisten tasa-arvoa. Nykyään ymmärrämme, että miehilläkin on patriarkaatin aiheuttamia ongelmia ja feminismi pyrkiikin tekemään maailmasta yhdenvertaisemman ihan kaikille. Olemme oppineet katsomaan asioiden taakse sekä pohtimaan syitä laajemmin. 

Jos Lucina Hagman eläisi nykyajassa, hän kannattaisi varmasti intersektionaalistista feminismiä, jossa huomioidaan epätasa-arvon monet muodot. Sama henkilö voi kokea syrjintää useammasta eri syystä ja ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet yhteiskunnassa esimerkiksi vammaisuuden, etnisen taustan, yhteiskuntaluokan tai vaikkapa sukupuolisen suuntautumisen takia. Nyt vuonna 2024 Hagman ehkä tekisi ihmisoikeustyötä kehittyvissä maissa tai puolustaisi sorrettujen oikeuksia Suomessa tulisieluisesti. Näkisin hänen työskentelevän kodittomien parissa tai ehkäpä auttavan pakolaisia. Opettajana hän olisi varmasti huolissaan Suomen peruskoulun laskevista tuloksista ja nuorten pahoinvoinnista. 

Hagmanille naisasia merkitsi ihmisoikeuksien puolustamista, ja hän halusi vapauttaa naiset sekä uudistaa yhteiskuntaa. Siinä on tekemistä vielä tänäänkin, yhdenvertaisuutta ei suinkaan ole saavutettu eivätkä eri yhteiskuntaluokat ole edelleenkään tasa-arvoisessa asemassa. Kun olemme jo saavuttaneet asiat, joita nyt pidämme itsestäänselvinä perusoikeuksina, kuten naisten äänioikeus tai vaikkapa naisten oikeus käyttää housuja ja mennä ravintolaan ilman miesseuraa, voidaan keskittyä asioihin, jotka ovat nousseet esiin suurten tasa-arvokysymysten takana. 

Yhteiskuntamme on kehittynyt ja siinä samalla Martat on uudistunut. Nyt marttajärjestökin nähdään Pride-kulkueissa marssimassa yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Ymmärrämme, että myös pullantuoksuinen ja sieniä säilövä nainen voi olla feministi. Tiedämme, että jokaisella ihmisellä täytyy olla mahdollisuus olla sellainen kuin hänelle on paras tapa olla; kuka tahansa saa lakata kynnet tulipunaisella lakalla, innostua siivoamisesta tai rassata autoa haalarissa. Eivätkä nämä suinkaan sulje toisiaan pois, vaan halutessamme voimme olla näitä kaikkia. On äärettömän tärkeää, että huolimatta sukupuolesta jokainen voisi olla juuri sellainen ihminen kuin hän itse kokee itselleen ominaiseksi. Se vapauttaa niin naiset kuin muutkin. 

Kirjoittaja on kirjailija.