Ruokamuisto: Sushin maku miellytti heti – Olennaista on oikeanlainen riisi

Eija Närhi tekee sushia kotona tai ostaa valmiina. Omalle marttayhdistykselleen hän järjesti suositun sushi-illan. 

“Japani ja sen kulttuuri ovat jo vuosikymmeniä kiinnostaneet minua. Olen opiskellut japanin kieltä kursseilla ja omatoimisesti. Olen lomaillut muutamia kertoja Tokiossa ja Kiotossa. 

Ensimmäisen kerran söin japanilaisessa ravintolassa 2000-luvun alkupuolella Helsingissä. Ihastuin sushin makuihin heti. Puikkojen käyttö vaati vähän totuttelua, mutta aika pian sekin sujui. 

Lapsena en ollut graavin kalan ystävä, enkä kalan muutenkaan. Aikuisena olen alkanut pitää kalasta. 

Yksi suosikkini on tonnikalanigiri: se on niin pehmeää, aivan suussa sulavaa, eikä ole rakenteeltaan kovin kalamainen. Tonnikalan pitää olla tosi tuoretta, ja siksi sitä ei Suomessa kovin usein saa ruokakaupasta. 

Yhdellä japanin kielikurssilla opettelimme myös tekemään sushia. Ymmärsin, miten tärkeää on, millaista kalaa ja riisiä käyttää. Kaikkein olennaisinta on kunnon sushiriisi: se on tahmeaa ja pysyy keitettynä kasassa. Ilman sitä muut osiot eivät onnistu. 

Tumma riisi – Ei jatkoon

Nykyään teen sushia silloin tällöin kotona. Viime vuonna järjestin omalle marttayhdistykselleni sushi-illan. Se oli yksi suosituimpia iltoja. 

Aikaa vievin osuus on riisin keittäminen ja pyörittely, vaikka vaikeaa se ei ole. Sen voi ottaa askartelun tai pikku puuhastelun kantilta. 

Kerran kokeilin laittaa joukkoon vähän tummaa riisiä. Riisimötiköistä tuli liian kovia ja tiiviitä. Samaa ei tarvinnut kokeilla toiste. 

Japanissa sushipaikoissa pääsee maistamaan ihan outojakin kalalajeja. Usein lautaset kulkevat liukuhihnalla, ja asiakas valitsee hihnalta haluamansa. Esimerkiksi tokiolaisissa ravintoloissa käy niin paljon ihmisiä, että samat lautaset eivät ehdi olla tarjolla pitkään ja ruoka pysyy tuoreena. 

Annoksen hinta määräytyy lautasen värin mukaan  kätevää. 

Kerran söin sushia Kiinassa, Shanghaissa. Pöydän vieressä kulki kiskot, ja pieni leikkijuna toi annokset pöydän viereen. 

Mitään niin eksoottisia susheja en ole maistanut, että olisi jäänyt syömättä. Joskus jokin mehevältä kalalta näyttänyt onkin ollut kauhean sitkeää. 

Kun kysyin japanilaisilta ystäviltäni heidän suosikkisushiaan, vastaus oli yllättävän tylsä: lohi. 

Koirakin tykkää

Sushi on hyvää ja terveellistä pikaruokaa. Sitä on ainakin täällä meillä päin helppo napata mukaan kauppareissulla. Sushipalat ovat maukkaita, ja tykkään laittaa niihin wasabia niin paljon, että hiukset nousee pystyyn. 

Puolisonikin on innostunut sushista ja Japanista. Sushi maistuu myös mäyräkoirallemme Pipalle. Täyttäessään 9 vuotta Pipa sai lohinigirin syntymäpäiväkakuksi.” 

Eija Närhi

  • Asuu Sipoossa 
  • Työskentelee markkinointipäällikkönä terveystuotteiden parissa 
  • Vantaalaisen Nikkari-Jokkari-Martat-yhdistyksen jäsen 

Teksti: Anu Kylvén

Kuva: Eija Närhen kotialbumi

Sinua saattaa kiinnostaa myös