Muutos kalalautasella – maista rohkeasti särkeä, lahnaa ja pasuria
Marttojen Muutos lautasella -teemavuodet kannattaa ulottaa myös kalalautaselle. On vihdoin aika lopettaa roskakaloista puhuminen.

Suomessa on tavattu yli 70 kalalajia, joista useimpia – väitän – et ole maistanut, vaikka kaikki ovat periaatteessa syötäviä. Jos tarkastellaan ympäristönäkökulmia, ilmastonmuutoksen vaikutuksia tai kalakantojen kestävyyttä, mitä sitten kannattaisi ulottaa omaan ruokapöytään?
Ilmastonmuutos vaikuttaa kaloihinkin
Ilmastonmuutos vaikuttaa kaloihin elinympäristöjen kautta. Tulevaisuudessa vetemme lämpenevät, ja tietyt kalalajit hyötyvät tästä. Todennäköisesti muun muassa ahven, kuha, hauki ja särkikalat ovat tämän muutoksen voittajia, lohikalat puolestaan häviäjiä. Vastuullinen vapaa-ajankalastaja tunnistaa asian ja ottaa sen huomioon niin kalastusharrastuksessaan kuin ruokapöydässäänkin.
Kannattaa muistaa, että kala noin ylipäänsä on hyvin terveellinen vaihtoehto. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, monipuolisesti vitamiineja ja kivennäisaineita sekä proteiinia. Kala on erityisen hyvä n-3-rasvahappojen ja D-vitamiinin lähde.
Itse pyydetty kala poistaa ravinteita Itämerestä. Särkikaloja syömällä vähennät lisäksi sisäistä ravinnekiertoa. Särkien syönti onkin ympäristöteko itsessään.

Jos todella haluat maksimoida saaliisi hyötykäytön ruokapöydässä, säästä myös mahdolliset mädit herkutteluun ja ruodot kalaliemeen. Nelijalkaisten omistajille vinkiksi: ahvenen nahkat kuivattuina toimivat herkkusipseinä koirille.
Alkukäsittely ja valmistustapa tärkeät
Ruotoja – hyi, en syö! Maistuu kalalta – hyi, en syö! Kuulostaako tutulta? Etenkin hauen ja särkikalojen kohdalla ruotolausahdusta on saattanut kuulla. Jos taas lapsi toteaa kalan maistuvan kalalta huonossa mielessä, saattaa kyse olla siitä, että kala on jo parhaat päivänsä nähnyt.
Oikealla alkukäsittelyllä varmistat kalan hyvän säilyvyyden, ja ruotoisetkin kalalajit ovat mainiota raaka-ainetta, kun ruodot poistaa. Joidenkin lajien käytössä auttaa oikeanlainen valmistustapa. Ruodot voi aina myös jauhaa osaksi maukasta kalamassaa. Kalsiumit tulevat näin samalla käyttöön.
Omaksumalla nämä periaatteet olet rikastuttanut kestävää ruokavaliotasi jo aimo askeleen. Vinkkejä oikeaoppiseen alkukäsittelyyn sekä särkikalojen ja hauen fileointiin löydät Vapaa-ajankalastajien verkkosivuilta.
Muutos alkaa asenteesta
Muutos kalalautasella kannattaa aloittaa vaikka siitä, että hylkää termin ”roskakala” omasta sanavarastostaan. Sen tilalla voi käyttää vaikka ilmaisuja ”vähemmän hyödynnetty kalalaji” tai ”vähemmän arvostettu kalalaji”.
Maista rohkeasti särkeä, lahnaa tai pasuria. Kuka tietää, maailman muuttuessa nämä voivatkin olla meille tulevaisuudessa sitä arvokkainta lajia. Uteliaalle kalalautanen voi olla kiehtova löytöretki!
Kirjoittaja työskentelee kehittämiskoordinaattorina Suomen Vapaa-ajankalastajissa
Lisätietoa
Lue puheenvuoroon liityvien asiasanojen muita sisältöjä

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Kun tasa-arvo on uhattuna, tarvitaan yhteistyötä

Auta pölyttäjiä, perusta niitty!
