Yksi lapsena virkattu kissa vei Tarja Koposen 60 vuoden marttamatkalle

Pikkumartoissa virkattua kissaa Koponen säilyttää sängyllään. Se muistuttaa joka päivä, miksi Koponen on martta.

Lappeen Marttayhdistyksen puheenjohtaja Tarja Koponen aloitti marttailun vuonna 1963 äitinsä johtamista Pikkumartoista. Siellä virkattu pikkukissa muistuttaa yhä päivittäin yli 60-vuotisen marttamatkan alusta. Käsityötaidot ja yhteisöllisyys ovat aina olleet Koposelle marttatoiminnan parasta antia ja innostavat edelleen.

Kun Tarja Koponen oli 5-vuotias, hänen tätinsä tilasi tälle lahjaksi käsityölehti Ahkeraliisan. Sen sivuilta löytyi suloisen neulotun pikkukissan ohje. Neuletaitojen puute ei pikkumartta Koposen kissantekoa hidastanut.

– Äitini veti Pikkumarttoja ja opetti siellä neulomista tuon kissan ohjeella. En itse osannut vielä neuloa, mutta osasin virkata, joten virkkasin sen kissan. Se muistuttaa edelleen joka päivä, miksi olen martta, Koponen kertoo.

Käsitöiden opettelun lisäksi Pikkumartoissa leivottiin ja kokattiin. Koponen muistaa yhä elävästi, kuinka talvella tehtyjä nekkuja vietiin lumihankeen kovettumaan. Pikkumartta Koponen kulki äitinsä kanssa myös Uus-Lavolan Marttojen kokoontumisissa.

– Se oli sitä perinteistä aikaa, että joka toinen viikko oli marttailta. Äidin mukana kuljin siellä ja osallistuin marttatöihin jo alle 10-vuotiaana, Koponen muistelee.

Martoissa kuuluu samanhenkisten ihmisten kanssa yhteiseen porukkaan ja jaamme samat arvot.

Marttailu äidin kanssa jatkui vielä pitkään, vaikka alue ja yhdistyskin vaihtuivat välissä. Uus-Lavolan Martoista he siirtyivät muuton myötä Muukkolan Marttoihin, jossa Koposesta tuli jo alle 20-vuotiaana sihteeri. Koposen sihteeriaikana hänen äidistään tuli myös marttakerhon puheenjohtaja ja he toimivat hallituksessa hetken samaan aikaan. Välissä Koponen perusti perheen ja myöhemmin sai itsekin puheenjohtajan saappaat täytettäväkseen.

Yhdistysmuutoksen myötä Muukkolan Martat muovautui Lappeen Marttayhdistyksen toimintaryhmäksi ja puheenjohtajasta tuli toimintaryhmän vetäjä. Toimintaryhmän vetäjänä Koposesta tuli Lappeen Marttojen hallituksen jäsen.

– Ja yllätys yllätys, nyt olen sitten Lappeen Marttayhdistyksen puheenjohtaja, Koponen nauraa.

Lue myös: Tiesitkö, että Marttojen jäsenenä saat nämä edut – ja paljon enemmän?

Puheenjohtajan paikkaa Koponen on hoitanut jo vuodesta 2012, kun toista henkilöä ei luottamustehtävään ole löytynyt. Etelä-Karjalan piirin hallituksessakin Koponen on ehtinyt olla – ensiksi 6 vuotta varajäsenenä ja varajäsenten tehtävien päätyttyä vielä 2 vuotta varsinaisena jäsenenäkin. Sittemmin piirikin on muuttunut Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson Marttojen yhdistyttyä Kaakkois-Suomen Martoiksi.

Marttaystävät Tarja Koponen ja Inkeri Pajari asuvat lähekkäin ja ovat pitkään marttailleet yhdessä. Tiiminä he ovat muun muassa ohjanneet kädentaitokursseja sekä Sydän- ja Muistiryhmiä. Inkeri Pajari on Lappeen Marttojen sihteeri.

Oppeja ja ystäviä

Käsityöt ovat aina olleet Koposen sydäntä lähellä ja Martoissa on aina ollut paikka tehdä ja oppia uutta yhdessä. Tänä vuonna yhdistyksen ohjelmaan kuuluu ainakin makrameeta ja huovutusta.

Yksi Koposen suosikkitekniikoista on kasvivärjäys, joka on ”vienyt koko käden”. Sitä hän opetti jo 90-luvun taitteessa Muukkolan Martoissa. Pari vuotta sitten hän järjesti kaksi kasvivärjäyskurssia Lappeen Martoissa.

– On ihanaa kerätä luonnosta aineksia, tehdä värjäysprosessi ja nähdä, mitä lopputulokseksi tulee. Se on huima maailma! Nyt talvella voi tehdä purkkivärjäystä, kesäisin värjään ulkonuotiolla, Koponen kertoo.

Käsityöoppien jakamisen lisäksi Koponen on saanut Martoista valtavan määrän uusia tuttavuuksia. Pitkäaikaisen puheenjohtajan roolissa yhdistyksen ulkopuolisetkin ihmiset tunnistavat Koposen martaksi.

– Tänä päivänä puhutaan paljon yhteisöllisyydestä. Se on ollut aina tärkeää, Koponen pohtii.

Koponen on käynyt myös Marttojen vapaaehtoisten koulutuksen ja sen myötä toiminut piirinsä apukäsinä Vilppu-hankkeen sekä Sydän- ja Muistiryhmien toiminnassa. Viime vuonna Koponen oli mukana neljän eri vapaaehtoisryhmän toiminnassa muukkolalaisen marttaystävänsä Inkeri Pajarin kanssa.

– Ryhmissä puhutaan ajankohtaisista asioista, kokataan ravitsevaa ja terveellistä ruokaa ja syödään yhdessä. Se on ollut itsellenikin tosi antoisaa ja pidemmissä ryhmissä ihmiset ehtivät tulla jo tutuiksikin. Viime syksyn Muistiryhmä kokoontui esimerkiksi 6 kertaa, Koponen kertoo.

Lappeen Marttojen jokavuotiseen toimintaan kuuluu kursseja, kesäretki ja pikkujoulut. Sen lisäksi toimintaryhmät järjestävät itsenäisesti omaa toimintaa. Monia tapahtumia järjestetään myös yhteistyökumppaneiden kanssa: Lappeen Martat ovat muonittaneet esimerkiksi hautausmaan siivoustalkoolaisia jo pitkän aikaa. Yksi hyvin mieleen jäänyt tapahtuma on ollut Karjalan liiton kesäjuhlat, joiden aikana martat pitivät kahvioita läpi viikonlopun.

– Se oli vielä puheenjohtajakauteni alussa, kun meitä marttoja kysyttiin pitämään kesäjuhlien kahviloita. Niitä pidettiin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Kaikkiaanhan se oli valtava, tuhansien ihmisten tapahtuma ja kahvioita oli kolmessa paikkaa. Oli oma hommansa laskea esimerkiksi materiaaleja, mutta kaikki meni tosi hyvin, Koponen muistelee.

Martoissa kuuluu samanhenkisten ihmisten kanssa yhteiseen porukkaan ja jaamme samat arvot. Ajatusten jakaminen on tosi hienoa.

Tärkeä arvoyhteisö

Kuten muuallakin yhteiskunnassa, kaupungistuminen ja ikääntyminen näkyvät marttatoiminnassakin. Lappeen Marttayhdistykseen liittyy uusia toimintaryhmiä, kun alueellisiin marttayhdistyksiin on haastavaa löytää uusia hallituksen jäseniä. Kaikkiaan toimintaryhmiä on 7, ja Koposen omassa toimintaryhmässä Muukkolassa jäseniä on 11. Toiminta Lappeen Martoissa on kuitenkin vireää ja yhdistyksessä on hyvä yhteishenki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Koponen odottaa alkaneesta marttavuodesta toimintarikasta, suunnitelmia on jo paljon.

Marttojen suurta näkyvyyttä ja ”valtavan hyviä” verkkosivuja Koponen pitää hienoina juttuina. Hän kuitenkin toivoisi, että nuoret lähtisivät mukaan yhdistystoimintaan, vaikka kaikenlaista tietoa ja vinkkejä löytyykin helposti internetistä. Kasvokkain kokoontumisesta saa paljon muutakin.

–  Martoissa kuuluu samanhenkisten ihmisten kanssa yhteiseen porukkaan ja jaamme samat arvot. Ajatusten jakaminen on tosi hienoa, Koponen summaa.

Liity jäseneksi täältä ja aloita oma marttailusi!

Teksti: Ida Korolainen

Kuvat: Reija Salovaara