Kuvat: Enni Saukkonen
Vitsikästä meininkiä Vallisaaressa – Culttuurimartat Mahtavalla marttalenkillä
Iloista puheensorinaa ja naurunremakoita. Saaristomaisemien ja historiallisten rakennusten ihailua. Kasvien ja lintujen tunnistusta. Muun muassa näistä asioista oli Culttuurimarttojen Mahtava marttalenkki tehty.

Keskiviikkona 21.5. tuhannet martat lähtivät Mahtavalle marttalenkille ympäri Suomen. Culttuurimartat suuntasivat lenkille kauniiseen ja mystiseen Vallisaareen. Saaressa oli ollut tarkoitus käydä jo aiemmin, mutta reittiliikenne alkoi kulkea vasta äskettäin. Nyt retki Vallisaareen saatiin mukavasti yhdistettyä marttalenkkiin.
Retki alkoi veikeästi, kun heti satamassa tapahtui pienoinen moka. Veneessä ehdittiin istua hyvä tovi, kun puheenjohtaja Tarja Sandell huikkasi ovelta, että kyseinen vene ei menekään Vallisaareen vaan Suomenlinnaan. Naurun saattelemana käveltiin ulos odottamaan oikeaa venettä.
Iloinen porukka lenkillä
Venematkan aikana otettiin jo esimakua eväistä ja suunniteltiin patikkaretken reitti. Ensin kierrettäisiin Vallisaari ja sitten käytäisiin vielä viereisessä Kuninkaansaaressa.
Rannassa retken reittivastaavaksi valittu Kirsi Mäkinen piti lyhyen esittelyn saaresta. Moni olikin vieraillut siellä aiemmin, esimerkiksi Helsinki Biennaalia katsomassa.
Reitille lähdettiin iloisin mielin hyvässä säässä. Tahti oli mukavan verkkainen, sillä vähän väliä pysähdyttiin tutkiskelemaan kasveja, lukemaan reitin varrella olevia infotauluja tai ihmettelemään historiallisia raunioita.


Vallisaari sai paljon kehuja, etenkin kun kiivettiin parhaalle näköalapaikalle, josta näkyi koko Helsingin siluetti.
– Lumoava paikka! Upeat maisemat! kuului useammankin martan suusta.


Kävellessä ehdittiin jutella vähän kaikesta: vapaa-ajan kuulumisista ja työelämästä, elokuvasuosituksista ja teatterista, kasveista ja linnuista, kirpputoreista ja kierrätyksestä. Puheenaiheista ei siis ollut pulaa ja nokkelat kommentit aiheuttivat naurunpyrskähdyksiä vähän väliä.
Eväspöydässä vitsailtiin, että näillä martoilla ei ole itsetehtyjä eväitä eikä piknikpöytä koreana. Tärkeämpää oli hyvä seura, joka sai ostoleivänkin maistumaan paremmalta.


Omanlaista marttailua
Culttuurimartat perustettiin vuonna 2020. Kirsti Tolonen kertoo, että ajatus Culttuurimartoista lähti työpaikan kahvipöydästä.
– En tiedä mistä se ajatus keksittiin. Meitä oli 5 perustajajäsentä, ja yksi oli aiemminkin perustanut marttayhdistyksen. Ruvettiin sitten vain perustamaan yhdistystä.
Ensin mukaan houkuteltiin omia kavereita ja kavereiden kavereita. Nykyiseen noin 60 jäseneen mahtuu tietysti myös sellaisia, jotka ovat löytäneet yhdistyksen esimerkiksi marttojen verkkosivuilta ja liittyneet mukaan.

Culttuurimartat kokevat, että heillä on omaa perinnetouhua, joka ei aina ole niin perinteistä marttatoimintaa. Tarja Sandell kertoo, että Culttuurimartat ei ole paikka(kunta)sidonnainen eikä heillä ole vakituisia tiloja tai kokoontumisaikoja. Culttuurimartat eivät järjestä kahvituksia tai muita varainhankintatapahtumia, sillä tapahtumat ovat aina omakustanteisia.
– Onneksi marttana voi olla niin monella tavalla! Sandell iloitsee.
Monipuolista toimintaa
Koronapandemian aikaan perustetun yhdistyksen toiminta oli aluksi niukkaa. Mahdollisuuksien mukaan kokoonnuttiin tekemään jotain pientä. Tilanteen parantuessa yhdistyksen toiminta lähti hyvin liikkeelle.
Culttuurimartat järjestävät monenlaisia tapahtumia. Esimerkiksi lenkkiä edeltävänä viikonloppuna oltiin akvarellimaalauskurssilla. Tapahtumia järjestetään noin kerran kuussa. Culttuurimartat käyvät ruokakursseilla ja järjestävät niitä itse, vierailevat näyttelyissä ja teattereissa, käyvät viini- ja juustomaisteluissa. Pääsiäisen aikaan tehtiin kukka-asetelmia.
Culttuurimartoilla ei ole vakituista tapaamistilaa. Säännölliset tapahtumat eli kässäkerho ja lukupiiri kokoontuvat milloin missäkin kahvilassa.

Nuorella yhdistyksellä on jo perinteitäkin: Viinaa ja virkkausta -risteily Tallinnaan ja karjalanpiirakoiden leipomista marraskuussa.
Culttuurimartat ovat idearikasta porukkaa, sillä lenkin aikanakin heräsi monta uutta ajatusta mahdollisista tulevista tapahtumista.

Culttuurimartat
Perustettu vuonna 2020
Jäseniä noin 60
Yhdistys kuuluu Uudenmaan Marttoihin.
Puheenjohtaja Tarja Sandell
Instagram @culttuurimartat
Sinua saattaa kiinnostaa myös

Reseptit tulivat tarpeeseen – Tammisaaren Martat kasvisruokakurssilla

Martan mokapala: Väärin ymmärretty pesuohje
