Vain ainutlaatuisia asuja – Kirsi tekee kaikki vaatteensa itse

Kässämartat Lahesta -ryhmän vetäjä Kirsi Peltola valmistaa lähes kaikki vaatteensa itse rintaliivejä ja kenkiä myöten. Jokaisella vaatteella on oma tarinansa ja jokaiseen liittyy vahva tunneside. Materiaaleina Kirsi suosii kierrätettyä ja hukkapaloja.

Kirsi Peltolan vaatekaapissa joka ikinen vaate – sukkia ja sukkahousuja lukuun ottamatta – on itse tehty.

Kymmenen vuoden aikana kaappiin on kertynyt mekkoja, housuja, paitoja, koruja, toppavaatteita ja kasseja. Hämmästyttävintä on ehkä se, että myös alusvaatteet ja kengät on tehty omin käsin.

– Yritin minä niitä sukkiakin ommella, mutten saanut niihin tarpeeksi joustoa. Tossukoita sen sijaan ompelen, Kirsi nauraa kotonaan Hollolassa.

– Yhteensä näitä itse tehtyjä vaatteita taitaa olla… Kerran pääsin kuuteenkymmeneen, sitten en enää jaksanut laskea.

Vaatevallankumous herätti

Idea tehdä kaikki vaatteet itse syntyi kymmenen vuotta sitten, kun Kirsi törmäsi Vaatevallankumous-kampanjaan, jonka ideana on lisätä tietoisuutta vaateteollisuuden epäoikeudenmukaisuuksista.

Vaatevallankumous järjestetään vuosittain huhtikuun viimeisellä viikolla muistuttamaan Rana Plaza -tehdasonnettomuudesta Bangladeshissa vuonna 2013.

– Heräsin siihen, millaisissa oloissa vaatteitamme valmistetaan. Ennen saatoin iloita, kun löysin vaatteen muutamalla eurolla, mutta sitten aloin miettiä, mitä niiden taustalla on ja paljonko tekijät saavat palkkaa, Kirsi kertoo.

– Pikamuotihan on hirveää! Yhdenkin t-paidan valmistus vie 2 700 litraa vettä usein alueilla, joissa vedestä on muutenkin pulaa. Sitten vaate ei edes kestä pitkään käytössä.

Kirsi päätti lopettaa teollisesti valmistettujen vaatteiden hankkimisen ja ryhtyi korvaamaan niitä itse ompelemillaan. Ensin syntyivät mekot, paidat ja housut. Sitten alusvaatteet ja kengät, joiden valmistamista hän opetteli kansaisopiston kurssilla.

– Kenkien tekemiseen jää koukkuun! Aina kun näen kivan kankaan, mietin, millaiset kengät siitä voisi valmistaa.

– Itse tehdyt alusvaatteet taas ovat niin mukavat. Rintaliivien valmistaminen on millintarkkaa hommaa, eivätkä ne synny hetkessä. Mutta kun liivit saa sitten päälleen, tunne on mahtava. Ne istuvat täydellisesti, eikä niissä ole kutittavia lappuja ja pitsejä!

Tetristä ja nollahukkaa

Kirsi käyttää vaatteissaan mahdollisimman paljon second hand -materiaaleja ja hukkapaloja.

– Minusta on hauska pelata Tetristä jämäpaloilla. Siinä on mukana sellaista nollahukka-ajatustakin. Kun saan kaiken kankaan käytettyä, siitä tulee niin mahdottoman hyvä mieli, Kirsi kehaisee.

Hukkapaloja hän saa äidiltään, anopiltaan ja muilta martoilta. Etenkin äitinsä vaatekaappia Kirsi pitää todellisena aarreaittana.

Kirpputorilöytöjä Kirsi suosii monestakin syystä.

– Kirpputorilla myytävät kankaat on usein pesty jo monta kertaa, joten niistä on huuhtoutunut myrkkyjä pois. Halpa uusi kangas saattaa nyppyyntyä heti ekan pesun jälkeen, mutta jos kirpputorilta löydetty kangas ei ole nyppyinen, se säilyy sellaisena todennäköisesti pidempään, Kirsi kertoo.

Itse tehty on rakas

Taloushallinnossa työskentelevälle Kirsille vaatteiden valmistaminen on mieluisa harrastus ja hyvää tasapainoa koneella istumiselle.

– Ompeleminen on kulkenut aina mukanani. Teimme jo lapsena äidin kanssa vaatteita yhdessä. Se oli yhteinen harrastuksemme, ja haaveilin pitkään käsityöopettajan ammatista.

Vaatteiden suunnitteleminen ja tekeminen vaatii luovuutta ja herättää mielikuvituksen. Kirsi kertoo välillä miettivänsä jopa yön pimeinä tunteina, mitä seuravaksi ompelisi.

Itse tehty on myös erityisellä tavalla rakas.

– En ole koskaan halunnut pukeutua kuten muut. Nyt saan juuri sellaisia vaatteita, joita haluan. Koska vaatteet ovat vanhoista kankaista, niihin liittyy myös tarinoita. Pukeutuessani mietin, keneltä kangas on saatu, Kirsi kertoo.

Kun omaa vaatetta on valmistanut tuntikausia, siihen syntyy syvempi suhde. Tehdasvalmisteisiin vaatteisiin sellaista suhdetta ei Kirsin mukaan synny.

– Ajattele, että vaikka robotit pystyvät jo vaikka mihin, ne eivät pysty valmistamaan vaatteita. Kaikki vaatteet ovat ihmisten tekemiä – ja sitten niitä käytetään kerran tai pari ja heitetään roskiin. Sille pitäisi tehdä jotain! Kirsi sanoo.

Opettajahaave toteutui marttana

Kirsistä ei siis koskaan tullut käsityöopettajaa, mutta hänestä tuli kässämarttojen vetäjä kymmenen vuotta sitten.

– Kävin Lahden Marttalassa kysymässä, saisinkohan vetää kässämarttojen Lahdessa. Se voisi olla mun juttu. Pääsin sillä tavalla toteuttamaan urahaavettani, Kirsi sanoo.

Hän suoritti Marttaliiton käsityöosaajakoulutuksen ja lähetti silloisen piirin, Itä-Hämeen Marttojen, sähköpostilistaan viestiä uudesta ryhmästä.

– Yhtäkkiä paikalle tuli yllättävän paljon marttoja eri puolilta piiriä. Se oli kiva juttu!

Kässämartat Lahesta kokoontuu kerran kuussa, ja Kirsin lisäksi tapaamisia suunnittelee ja vetää viiden martan porukka. Osallistumismaksuna pyydetyn viiden euron hintaan kuuluu opastusta, materiaalit ja kahvit, ja mukaan voi tulla kuka vain, oli Marttojen jäsen tai ei.

– Tarkoitus on tehdä illan aikana jotain, mikä valmistuu kerralla. Tärkeintä on onnistumisen ilo. Tosin kerran meillä oli paperitähti-ilta, jossa ei onnistunut kukaan, Kirsi nauraa.

Paperitähtien lisäksi kässämartat ovat askarrelleet muun muassa kukkia vanhoista trikoopaidoista, säilyketölkkilyhtyjä, mehiläisvahakelmuja, kosmetiikkaa, kortteja, makrameetöitä ja tuulikelloja vanhoista sälekaihtimista.

– Jostain syystä usein kuvitellaan, että martat kutovat vain villasukkia. Me teemme kässämartoissa kaikenlaista! Kerran kudoimme jättikutimilla jättipatalapun vanhoista t-paidoista ja arvoimme sen messuilla, Kirsi kertoo.

Yhteisten käsityöiltojen lisäksi Kirsi järjestää kässäfestareita ja -leirejä, joissa yövytään ja tehdään useamman päivän ajan jotain isompaa projektia.

– Olemme olleet Kärkölässä leirikeskuksessa ja kerran vuokrasimme paritalon Himokselta. Meillä on kyllä kivaa yhdessä! Kirsi sanoo.