Ruokamuisto: Rieska häviää ensimmäisenä leipäkorista 

Kuusamolainen Pirkko Heiskanen pääsi 1970-luvulla anoppinsa rieskanteko-oppiin. Nyt hänellä on kunnia olla se, joka pitää sukulaiset rieskassa. 

”Kuusamolainen rieska on minusta parasta rieskaa, koska se tehdään ohrasta eikä se ole sellaista paksua pöppänää. 

Jos meillä on leipää pöydässä, yleensä rieska menee ensimmäisenä. Ja jos vielä on suolalohta päälle, niin muuta ei tarttekaan! 

Rieska kuuluu sekä arkeen että juhlaan. Ennen sitä meni perheessäni paljon, koska meillä on kuusi lasta. Nyt kun ollaan miehen kanssa kahdestaan, olen laiskistunut ja leivon harvemmin, yleensä kerran kuussa. 

Kun perhepiirissä on juhlia, sukulaiset haluavat sinne rieskaa. Olen leiponut esimerkiksi syntymäpäiville ja rippijuhliin. 

Joulun alla tein kotiin kaksi satsia rieskaa. Aina kun täältä porukka lähti, he saivat rieskan kainaloon. 

Nuorisokin tykkää rieskasta. Jouluksi sitä piti viedä siskon tyttären pojalle, koska hän oli sanonut, että Pirkon rieska on niin hyvää. 

Tuntuu mukavalta, että rieska tekee kauppansa, kun sitä pyydetään. 

Oma kädenjälki anopin ohjeeseen 

Olen syntyisin Kuusamon Penttilänvaarasta. Äitini ei kovin paljon leiponut rieskaa. En edes muista, millainen hänen ohjeensa oli. Kyllä meillä silti oli rieskaa pöydässä, koska mummoni leipoi sitä ja sitä myös ostettiin. 

Rieskanteon opin 1970-luvulla Määttälänvaarassa asuneelta anopiltani. Hän neuvoi jauhosuhteet, kun leivoimme yhdessä. 

Jauhojen tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska teen rieskani mututuntumalla. Sopivan määrän tietää siitä, ettei taikina enää tartu käsiin. 

Käyttämäni ohje ei enää ole sama kuin anopillani, koska olen jättänyt siihen oman kädenjälkeni. 

Kun lapset olivat pieniä, kaurapuuroa jäi aina yli. Minä rupesin laittamaan sitä rieskataikinaan. Huomasin, että se antoi kuohkeutta. Rieskasta ei tullut niin kovaa. 

Rieskat voi joko kaulita tai tehdä nyrkkirieskana. Täällä Kuusamossa se ei niinkään jaa mielipiteitä, mutta pohjoisessa ehkä enemmän. 

Itse kaulitsen rieskani. Kerran olin käymässä Kolarissa tyttäreni luona, joka työskentelee ikäihmisten yhteisöasumisessa. Kun leivoin rieskaa, yksi mummo tuli viereeni ja katsoi, että nyt teet tyttö väärällä tavalla. 

Hän pani kaulimen pois ja rupesi painelemaan nyrkillä. Ei puhunut mitään, näytti vain, että näin se tehdään oikein. 

Taito säilyy suvussa 

Rieskantekotaito on minusta tärkeä. Kyse on kädentaidoista, ja leipominenhan on ihmiselle hyväksi.  

Omat lapseni ovat nähneet, kuinka teen rieskaa, mutta he eivät ole itse innostuneet siihen. Olen kuitenkin päässyt opettamaan rieskantekoa tyttärentyttäreni miehelle. Hän on kova ruoanlaittaja ja oli leiponut rieskaa myöhemminkin. 

Olisihan se mukavaa, jos jälkikasvusta useampikin opettelisi tekemään rieskaa. Toivottavasti taito kuitenkin säilyy suvussa Mikon kautta.”