Ruokamuisto: Maitoliha, epäilyttävän näköinen herkku 

Maitolihaan tykästyivät Kirsi Niemenmaan lapset ja aikoinaan jopa talouskoulun opettajat. 

“Luulen, että se oli 1970-lukua, kun äitini Aulikki ensimmäisen kerran teki meille maitolihaa. Se oli niin hyvää, että jopa minä, joka inhosin perunoita, sain sen siivellä syötyä kaikki perunat. 

Maitoliha on yksinkertainen, vaaleanruskea lihakastike. Se on makeaa ja hurjan hyvää mutta ihmeellisen näköistä. Suoraan sanottuna melkein luotaantyöntävän näköistä! 

Sen voi tehdä naudan keittolihasta, mutta muistan äidin sanoneen, että varsinaisesti se kuuluu tehdä vasikanlihasta. Miksei siihen voisi kokeilla vaikka hirvenlihaakin. Maitolihaa syödään keitettyjen perunoiden kanssa. 

Reilun kokoisia lihanpaloja keitetään hyvin vähässä vedessä pitkään ja maitoa lisätään aina, kun vesi vähenee. Maitoliha kypsyy kolmisen tuntia. Mausteiksi riittävät suola ja pippuri. 

Kastikkeen maito on juoksettuneen näköistä, välillä jopa pilkullista. 

Äidin oma keksintö? 

Lapsuudenkotini oli Tampereen keskustassa, korttelin päässä tuomiokirkolta. Äiti sai tehdä ruokaa jatkuvasti. Meitä syntyi viiden vuoden aikana neljä tyttöä, ja me söimme! Minä olin siskoksista esikoinen. 

Taisin olla jo yläkoulussa, kun äiti meni puolipäivätyöhön. 

Maitolihaa ei syöty meillä usein, vain muutaman kerran vuodessa. Ehkä äitiä voisi sanoa ennakkoluulottomaksi ruoanlaittajaksi. Hän esimerkiksi tilasi 1970-luvulla ruotsalaista Husmodern-lehteä: siinä oli reseptejä, joita ei Suomessa vielä hyvin tunnettu. 

En tiedä, mistä äiti maitolihan idean kehitteli tai oppi. Tuskin siitä lehdestä kuitenkaan. Ehkä se oli äidin oma keksintö. 

Opettajat epäilivät 

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1981, ja sen jälkeen halusin ehdottomasti käydä puolivuotisen talouskoulun. Muistan erityisesti niin sanotun perhekeittiöviikon. Jokainen oli vuorollaan viikon “perheenäitinä”, jonka piti tehdä neljälle muulle opiskelijalle kolme ruokalajia päivittäin ja pitää keittiö siistinä. 

Nämä neljä muuta olivat sen viikon käsityövuorossa ja tulivat perhekeittiöön syömään kuin perhe kotilounaalle. 

Viikon ruokalista suunniteltiin ja hyväksytettiin opettajilla etukäteen. Tiesin heti, että ainakin maitolihaa teen. Se on niin hyvää, että halusin muidenkin pääsevän maistamaan. Varmistin heti reseptin äidiltä. 

Opettajia suunnitelmani epäilytti, mutta en muista, että olisin jälkeenpäin saanut huonoa palautetta. 

Lasten lemppariliemi 

Äitini kuoli vuonna 1986. Olin silloin vasta vähän yli kahdenkymmenen. Maitolihan tarkka reseptikin jäi saamatta. 

Onneksi se on kuitenkin simppeli tehdä ilman tarkkaa reseptiä. Kun omat lapseni Lauri ja Hanna olivat alle kouluikäisiä, tein toisinaan maitolihaa heille. Lapset olivat hulluina siihen ja pyysivät usein: saisiko taas sitä! 

Eivät he lihasta niin välittäneet, mutta se liemi! Sen joukkoon he muussasivat perunaa. Pelkkää lientä syötiin monta päivää, kun lihapalat olivat jo loppuneet. 

Varmaan paljon sen jälkeen ei ole sitä tehtykään. Lapset ovat nyt yli 30-vuotiaita. Kukaan meistä ei silti ole unohtanut maitolihaa.” 

Teksti ja kuva: Anu Kylvén