Pannumyssyt kokosivat martat yhteen – lämminhenkinen ilta täynnä tarinoita ja perinteitä

Yli 20 marttaa kokoontui tammikuisena iltana Lauttijärven kylällä jakamaan muistoja ja tarinoita pannumyssyistä. Marttaillassa tutustuttiin pannumyssyjen historiaan, käsityöperinteisiin ja esineisiin, jotka ovat kulkeneet suvussa sukupolvelta toiselle kahvipannun lämmittäjinä.

Martta-iltaa vietettiin Leena-Sisko Vanhatalon luona. Hän oli tutkinut ullakkoaan ja samalla pannumyssyjen historiaa. Toiveena oli, että martat koluaisivat iltaa varten varastojaan, löytyisikö pannumyssyjä vielä. Löytyihän niitä, ja illan aikana kuultiin monta tarinaa.

– Uskomuksena on ollut, että jos pannun päällä oli pannumyssy, oli vieras tervetullut. Jos ne olivat erillään, kahvia ei ehkä herunut, Vanhatalo kertoi.

Ainakin jossakin päin Savoa on ollut jopa sanonta, että kotiin palattua kerrottiin, ettei päässyt edes ”kahvikupin isännäksi”, ellei kylässä saanut kahvia.

Vanhatalo tiesi, että hänen kotitalousopettajaopistonsa aikainen opettajansa Anna-Liisa Mattila on kirjoittanut aiheesta kirjan vuonna 2017 nimeltään Pannumyssy – kahvipöydän koriste, keittiön kodikas kaunistus.

Marttaillan aluksi tutkittiin mukana tuotuja luomuksia. Päivi Hirsimäen punakeltaisen myssyn tekotapa herätti ihmettelyä. Hänen äitinsä oli tehnyt sen koukkuamalla, mutta mitä se tarkoittaa?

– Olen opettanut oppilaille koululla koukkuamista. Koukkuamiskoukku oli todella pitkä, Marja-Leena Varsamäki vahvisti.

Pannumyssy oli vielä 1960-luvulla syntyneille tuttu, sillä kotona sumppia keitettiin monessa paikassa vielä hellatulella, ja myssyjä ommeltiin usein kansakoulun ylemmillä luokilla käsityötunneilla. Anna-Liisa Varsamäki muisti karjalaisen isänsä juoneen aina ”tsaijua”. Hänellä oli mukanaan miniänsä Jaana Varsamäen tekemä hauska teemyssy.

Bulgarian Plovdivista kotoisin oleva Maria Sjöblom ihmetteli aluksi, mikä ihme pannumyssy on. Lopuksi hän sai jopa kotiin viemisenä arpajaisissa voittamansa Marja-Leena Varsamäen ompeleman upouuden myssyn.

– Kotimaassani ei ollut tällaisia kahvipannuja, vaan kahvi keitettiin kuppi kerrallaan poroineen pienissä turkkilaistyylisissä cezve-kannuissa, Sjöblom kertoi.

Ennen nykyajan termoksia ja sähkökeittimiä pannumyssyt pitivät allaan kahvipannun lämpimänä. Sota- ja pulavuosina pannussa oli myös korvikekahvia. Miniät ja tyttäret ovat kunnioittaneet ja säilyttäneet anoppiensa ja äitiensä pannumyssyjä rakkaudella vuosikymmeniä.

Leena-Sisko Vanhatalo oli löytänyt miehensä isoäidin, Hanna Vanhatalon, aikaisen pannumyssyn ja saanut siitä idean illan teemaksi. Vanhatalo kertoi, että idea oli vain pulpahtanut hänen mieleensä.

– Sitten tuli aivan kuin pakkomielle toteuttaa se, hän naurahti.

Pirkko Huillalla oli mukanaan äitinsä Salme Leinosen taideteos, ehkä 1930-luvulta.

– Se on ollut minullakin käytössä, tytär kertoi.

Kolmas iäkkäimmistä esineistä oli Marja Heikkilän anopinanopin tekemä vaaleansininen myssy. Siihen on ehkä virkkuukoululla taiteiltu kuvio ja toiselle puolelle nimikirjaimet EH (Emilia Heikkilä).

Mattilan kirja kertoo, että kahvimyssyjä löytyy muun muassa Aira Samulinin kokoelmista. Lotta Svärd -järjestö on saanut myös oman mallinsa. Jopa taiteilija Timo Sarpaneva on Wikipedian mukaan palkittu pannumyssystään, tosin epäsuorasti.