Kuvat: Matti Matikainen
Martat mukana Ylen Tumpputalkoissa – osallistu ja neulo lapaset hyväntekeväisyyteen
Espoolainen martta Tuija Ekonen urakoi lapasia hyväntekeväisyyteen. Pitkän marttataipaleen, vapaaehtoistyön ja rakkaan käsityöharrastuksen yhdistävä Tuija on mukana Ylen Tumpputalkoissa – sydän lämpimänä ja puikot viuhuen. Tuija kannustaa marttoja ympäri Suomen osallistumaan neulontakisaan.

Tuija Ekonen, 62, on antanut puikoille kyytiä joulunpyhinä. Espolainen martta rakastaa käsitöitä, ja Tuija tekee niin lapasia, sukkia, pipoja, pantoja kuin erilaisia kaulaliinoja ja huiveja. Hän saa lankoja lahjaksi ja kutoo töitä paljon hyväntekeväisyyteen.
– Asetun lempipaikalleni sohvalle makaamaan, laitan tavallisen tyynyn ensin pään alle ja sitten vielä niskatyynyn tueksi. Voin katsella telkkaria samalla eivätkä niska ja kädet väsy, Tuija hymyilee.
Pari kolme tuntia kuluu nopeasti, kun televisiossa pyörii joku leppoisa, väkivallaton sarja tai uutiset. Samalla syntyy uusi neuletyö. Tuija tekee punomalla myös avaimenperiä ja koirien leluja.
– Jämälangoista virkkaan vielä patalappuja ja neulatyynyjä. Kun tekee päivän tietokonehommia ja ottaa sitten kirjoneuleen käsiin, niin siinä nollaantuvat kerralla päivän ajatukset, kun on pakko keskittyä neulomiseen.

Tuija ahkeroi Tumpputalkoissa
Nyt Tuija on ahkeroinut lapasten parissa, sillä hän osallistuu Ylen Tumpputalkoisiin. Lämminhenkisessä neulontakampanjassa kerätään aikuistenkokoisialapasia jaettavaksi A-klinikkasäätiön ja Ehyt ry:n kautta eri puolilla Suomea. Martat ovat mukana kampanjassa. Tumpputalkoot näkyy Ylen suositussa Puoli seitsemän -ohjelmassa.
Tuija kannustaakin kaikkia marttoja osallistumaan talkoisiin.
– Minulla on tässä jo useampi pari tumppuja valmiina, hän esittelee.
Kampanjassa on myös leikkimielinen kisa, missä tuomaristo valitsee 10 suosikkilapasparia ja tv-katsojat äänestävät voittajan.
– Nämä sinivalkoiset marttojen ohjeella neulotut tumput laitan talkoisiin ja nämä oranssit, lämpimät kennolapaset vielä kisaankin tyrkylle, Tuija suunnittelee.
– Tosin nämä kesken olevat lapasetkin ovat kyllä hienot, näissä on Jonna Kapelan suunnittelema corgi-koiran kasvokuva.
Koirat ovat lähellä Tuijan sydäntä, sillä hänellä on kaksi welsh corgi cardigan -rotuista karvaturria, Erkki ja Saaga.

Aloitin kolmen vanhana Martoissa
Tuija on ollut pienestä tytöstä pitäen Marttatoiminnassa mukana.
– Aloitin Askiston Martoissa kolmen, neljän vanhana. Muistan, kuinka virkkasin maitopusseista äidille maton ja kuinka martat auttoivat leikkaamaan niitä maitopusseja.
Tuija kuuluu Askisto-Hämeenkylän Marttoihin sekä sivujäsenenä Puuppolan Marttoihin.
– Isäni suku on Puuppolasta kotoisin. Äitini suku on Sortavalasta, ja siksi tykkään tehdä myös Karjala-aiheisia töitä.
Hän oli aiemmin toistakymmentä vuotta Pohjois-Espoon Martoissa ensin jäsenenä, sitten hallituksessa ja kirjanpitäjänä. Ammatiltaan Tuija on sivutoiminen kirjanpitäjä ja päätöissä kuljetusliikkeessä.
– Olen tällainen jokapaikan höylä, olen tehnyt ikäni kahta työtä.
Myös vapaaehtoistyö on Tuijalle hyvin tärkeää. Hän on perhekummina Mannerheimin Lastensuojeluliitossa sekä vapaaehtoisena saattohoitajana OLKA-toiminnassa. Lisäksi hänellä on henkilökohtainen avustettava vanhus, ja käypä Tuija jumalanpalveluksessa kirkkoväärtinäkin jakamassa esimerkiksi ehtoollisviiniä.
– Uskon, että hyvä tulee aina takaisin. Jos minä autan, niin minuakin sitten autetaan, hän sanoo.
– Vapaaehtoistyö opettaa nöyryyttä. On se välillä vähän pelottavaakin, mutta lopulta vain elämää.
”Marttahenki on hyvä”
Marttatoiminta on Tuijasta tuikitärkeää.
– Marttahenki on hyvä, koska siinä opastetaan ja neuvotaan. Aina voi kysyä ja saa vastauksen. Tietoa ei pihdata, ja se on minulle tärkeää. Haluan auttaa ja jakaa tietoa. En jaksa sellaisia ihmisiä, jotka ovat nykyajan mentaliteetin mukaan niin minä-keskeisiä.
Tuija oli syksyllä vantaalaisen Askiston koululla martan roolissa opettamassa lapsille, kuinka punotaan avaimenperiä.
– Autan ja ohjeistan mielelläni. Minulla on myös paljon miespuolisia ystäviä, jotka ovat innostuneet neulomisesta, hän hymyilee.
– Ja jos minä en osaa vastata, niin katson Marttojen netistä. Kotisivut ovat tosi hyvät, siellä on paljon ohjeita ja neuvoja kaikille meille suomalaisille!
Näin osallistut Tumpputalkoisiin!
Tumpputalkoot on lämminhenkinen neulontakampanja, jossa kerätään aikuisten kokoisia lapasia jaettavaksi A-klinikkasäätiön ja Ehyt ry:n kautta eri puolilla Suomea. Kampanja näkyy Puoli seitsemän -ohjelmassa.
• Kampanja-aika: 12.1.–12.2.2026
• Katsojat neulovat ja lähettävät lapasia Puoli seitsemään
Martat ovat kampanjassa mukana lapasohjeyhteistyökumppanina:
• Marttojen lapasohje on vapaasti käytettävissä
• Martat kannustavat jäseniään osallistumaan Tumpputalkoisiin
• Marttojen edustaja on mukana kampanjan kisatuomaristossa
• Lapasia voi tehdä myös vapaavalintaisella ohjeella
Kampanjaan kuuluu myös leikkimielinen kisa. Raati valitsee finalistilapaset, jotka julkistetaan 12.2. Finalisteista yleisö saa äänestää ja Tumpputalkoiden voittajalapaset valitaan suorassa lähetyksessä 19.2
Näin osallistut:
Lapasiin toivomme iloa ja väriä. Anna luovuutesi kukoistaa!
• Lapasten on oltava Ylellä viimeistään 6.2.2026, huomioithan postitusajan.
• Muista laittaa lapasten mukaan nimesi ja yhteystietosi.
Lähetä lapaset osoitteeseen:
Tumpputalkoot
Yle Puoli seitsemän
Uutiskatu 7 B
00240 Helsinki
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Kokeile klassista papukeittoa – täyteläinen arkiruoka, joka valmistuu yhdestä kattilasta
Näin peset toppavaatteet oikein – vinkit talvivaatteiden hoitoon