Martan mokapala: Tšekkiläinen tiskiaine
Moni martta on kätevä, pätevä ja etevä. Mutta joskus marttakin mokaa. Puuro palaa pohjaan, viherkasvi kuukahtaa kuivuuteen, villapaidat kutistuvat kuumassa pesuohjelmassa… Martan mokapala ei naureskele kenenkään kustannuksella, vaan kertoo enemminkin, että tekevälle sattuu. Ja jos hyvin käy, niin virheistä myös oppii.
Vuonna 2012 olin interreilillä silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa. Majoituimme Prahassa erään suomalaisen taiteilijan asunnossa, sillä hän vuokrasi huoneita matkailijoille.
Kerrostalo oli satoja vuosia vanha, ja boheemissa asunnossa oli persoonallisia ratkaisuja. Esimerkiksi kylpyamme sijaitsi keittiössä.
Saimme vapaasti käyttää kaikkia talosta löytyviä pesuaineita. Jokaisessa purnukassa oli tšekinkieliset tekstit. Päättelimme, että jääkaapin päällä aivan kylpyammeen vieressä olevissa puteleissa on jotain peseytymiseen liittyvää. Keittiön tiskialtaan reunalla olevan purkin taas täytyi sisältää astianpesuainetta.
Halusin puhdistaa silmälasini perusteellisesti, joten käytin keittiöstä löytämääni tiskiainetta. Se oli Fairyyn tottuneesta oudon vetistä, mutta eri maissahan on erilaiset kulttuurit ja varmasti myös pesuaineet.
Vierailumme päätteeksi kävi ilmi, että olin koko ajan putsannut lasejani vessanpesuaineella. Kuka säilyttää vessanpesuainetta tiskipöydällä? Ilmeisesti boheemit taiteilijat.
Puhdasta tuli, 37