Kun piparinpaiston aloittaa ajoissa, ehtii nauttia kauemmin

Jo rappukäytävässä haistoin pipareiden tuoksun. Aika aikaista, nyt on sentään vasta syyskuu, hymähdin. Kotioven avatessani tajusin, että tuoksuhan leijaili meiltä. Niinpä tietysti!

Ruokapöydän ääressä esikoinen paineli lumihiutalemuotillaan viimeisiä pipareita taikinasta, kun keittiössä hänen paras ystävänsä sekoitti pikeeriä koristeluita varten. Ensimmäinen pellillinen paistui uunissa.

”Äiti, ulkona tuntui jotenkin ihan jouluiselta”, esikoinen selitti. Vilkaisin ikkunasta. Ulkona myrskysi, ja lämpötila oli tosiaan tipahtanut hetkellisesti kymmenen asteen tuntumaan. Varmaan jonakin vuonna joulusää oli tämmöinen?

Omassa lapsuudenkodissani jouluvalmistelut aloitettiin kolme päivää ennen aattoa suursiivouksella ja lanttujen keittämisellä. Kuusi nostettiin kylpyhuoneeseen sulamaan aatonaaton iltana ja koristeltiin joulurauhan julistuksen aikana. Pipareita paistettiin pellillinen tai pari ihan vain tuoksun vuoksi. Aatolle riitti vielä jos jonkinmoista muutakin keittiöaskaretta, joten leppoisasta joulutunnelmasta ehdittiin varsinaisesti nauttia joulupäivänä ja tapanina.

Toista on nykyisin.

Esikoinen ripustaa ikkunoihin jouluvalot ja lumihiutaleet saman tien, kun viimeiset halloweenjuhlijat ovat poistuneet kotoamme. Pianon päälle nostetaan enkelikello, tv-tasolle pahvinen tonttuketju. Esikoinen keittää glögiä ja suunnittelee, mitkä jouluelokuvat tulevina viikkoina ainakin katsotaan (Elf, Holiday, Christmas Chronicles, Home Alone, Grinch). Kavereiden joulumuistamisten suunnittelu ja askartelu alkaa sekin hyvissä ajoin.

Kuusi saapuu kotiimme viimeistään kaksi viikkoa ennen aattoa ja saa oksilleen antiikkiset lasipallot. Koristelussa työnjohtajana on, arvaat jo, esikoinen. Kun me muut käännämme selkämme, hän siirtelee koristeita vaivihkaa paremmille paikoille. Joulunalusviikkojen aamupuurot lusikoidaan kuusen valojen kimalluksessa.

Yksi tärkeimmistä jouluperinteistämme ovat piparileipojaiset, joita olemme järjestäneet lapsille ja heidän ystävilleen siitä asti, kun esikoinen oli kolme. Oma essu ja kaulin mukaan!

Piparileipojaisten kaava on yksinkertainen. Ensin lapset leipovat piparit edellisenä iltana jääkaappiin tehdystä taikinasta. Sitten minä ja puolisoni paistamme piparit samaan aikaan, kun pienet vieraat lusikoivat riisipuuroa kanelisokerin kanssa ja jännittävät, kuka saa mantelin. Lopuksi lapset koristelevat piparit itse tehdyllä pikeerillä ja strösselillä. Jokainen leipuri saa viedä omat luomuksensa kotiin perhettä ilahduttamaan.

Varovasti kyselin, vieläkö teinikin haluaa jatkaa perinnettä.

“Höh, tietenkin”, hän puuskahti kummissaan.

Aiemmin paheksuin niitä, jotka aloittivat joulutunnelmoinnin jo marraskuussa. Esikoisen, tuon kaikkien aikojen jouluihmisen, myötä suhteeni jouluun on muuttunut täysin. Esikoisen ajatteluhan on nerokasta. Mitä aikaisemmin tunnelmoinnin aloittaa, sitä pidempään joulusta ehtii nauttia. Ja märkä ja pimeä marraskuu jos mikä kaipaa ripauksen joulun taikaa.

Kirjoittaja on alkujaan eteläsavolainen mutta sittemmin helsinkiläistynyt ruokatoimittaja ja -kirjailija, jolle joulu ei tule ilman koko perheen kanssa katsottua Lumiukko-animaatiota aattoaamuna.