Kekseliäs sienestäjä Anna Ikkala viihtyy mäntyjen keskellä

Anna Ikkala säilöö ja käyttää sieniä monipuolisesti. Mummun herkkuja pääsevät maistelemaan myös lapsenlapset, joille Anna tahtoo jättää perinnöksi tiiviin luontosuhteen.

Kun on rohkeutta kokeilla, oppii paljon.

Esimerkiksi sen, että sikurirouskun currymainen maku sopii erinomaisesti vaikkapa munakkaaseen. Tai että sikurirouskusta keitetty lakritsaan vivahtava siirappi on oiva höyste juustoille ja jäätelölle.

Saarijärveläinen Anna Ikkala on intohimoinen sienestäjä ja marjastaja, joka suosii lautasellaan satokausien mukaista ruokaa. Metsän antimia täydentävät omassa pihassa kasvatetut kasvikset.

Sienestyksen Anna aloittaa huhtasienillä toukokuun alussa. Kautensa hän päättää toisinaan vasta joulukuun puolella viimeisiin suppilovahveroihin.

– Muutamaan kertaan paleltuneita sieniä ei voi säilöä, mutta ne kelpaavat ihan hyvin paistettuina ruoaksi.

Suosikkina sienipöly

Kun metsästä kertyy paljon tuliaisia, niiden käytössä ja säilömisessä on oltava kekseliäs. Annan kotona on vapaakiertoinen ilmalämmitys, joka helpottaa isojen sienisatsien kuivaamista.

– Meillä on saunassa mieheni tekemiä kärpäsverkkoritilöitä, joiden päällä kuivaan sieniä.

Ystävättärensä vinkistä Anna on ryhtynyt jauhamaan kuivattuja sikurirouskuja, suppilovahveroita ja torvisieniä tehosekoittimella hienoksi jauheeksi. Tätä tuotetta hän kutsuu sienipölyksi.

– Pölyjä on helppo säilyttää, ja ne sopivat liharuokiin, kastikkeisiin tai keittoihin. Pikkuisen karkeampaa sienipölyä voi käyttää myös leivonnassa.

Aina ennakkoluulottomat kokeilut eivät mene putkeen.

Anna on huomannut, että kokonaiset suppilovahverot sitkistyvät pakastimessa ja kantarellit maistuvat kuivattuina väkeviltä. Kehnäsienistä puolestaan saattaa tulla herkkävatsaiselle mahavaivoja.

– Kokeilemalla löytää, mikä sieni sopii ja mikä ei.

Karhu väistää

Saarijärven Marttoihin kuuluva Anna aloitti metsien koluamisen jo pikkutyttönä isänsä kanssa. Isältään hän myös peri metsää.

– Isäni oli kotoisin Kivijärveltä. Suvullamme on ollut siellä metsätila vuodesta 1636.

Anna kertoo muiston metsäretkeltä isän kanssa:

– Olin ehkä kymmenenvuotias, kun lähdin isän kanssa marjaan ja sieneen. Poikkesimme metsätieltä polulle ja yhtäkkiä näimme karhun höyryävän kakkakasan. Katsoin sitä suu auki. Isä sanoi, että karhu on havainnut meidät ja väistää meitä kyllä.

Levon ja turvan lähde

Hiljattain Anna teki lastensa kanssa metsäyhtymän, jotta perintö siirtyisi sujuvasti seuraavalle sukupolvelle.

Metsänomistajalle metsä on samaan aikaan lepopaikka ja taloudellisen turvan lähde.

– Arvostan luonnonsuojelua ja kunnioitan vihreitä arvoja, mutta hyväksyn myös talousmetsät. Ymmärrän sen, että Suomi elää metsästä, Anna sanoo.

Omassa metsässään Anna noudattaa jatkuvan kasvatuksen periaatetta. Hän ei halua muokata ympäristöä liikaa.

– Metsätila on minulla vain aikansa. Se ei ole kenenkään oma, eikä sitä mukaansa saa.

Pikkuväki oppii tunnistamaan

Annalle on tärkeää, että hänen perheessään suhde metsään pysyy tiiviinä sukupolvesta toiseen. Kyse ei ole pelkästään perinteen jatkumisesta.

– Haluan lasten tietävän, miksi luontoa kannattaa kunnioittaa. Sieltä saa niin paljon: syömistä ja liikunnan iloa.

Kun Annan lapset olivat pieniä, hän kuljetti näitä mukanaan metsässä ja siirsi isältään saamiaan oppeja eteenpäin. Sama jatkuu nyt 4- ja 9-vuotiaiden lapsenlasten kanssa.

Anna on esimerkiksi opettanut heitä poimimaan sieniä ja marjoja. Sienistä kantarelli, herkkutatti, suppilovahvero ja torvisienet ovat helppoja tunnistettavia pikkuväelle.

Mummu myös maistattaa lapsenlapsillaan metsän antimista tehtyjä ruokia.

– Heidän suosikkinsa on voissa paistettu herkkutatti. Siinähän on ihana, pähkinäinen maku. Mutta sekaan ei saa laittaa mitään kermaa tai soosia. Metsässä kulkiessaan Anna ja lapsenlapset tarkkailevat luontoa kaikilla aisteillaan. He ovat esimerkiksi harjoitelleet tunnistamaan lintujen ääniä Jyväskylän yliopiston kehittämällä Muuttolintujen kevät -sovelluksella.

Syksyn kuulaat aamut

Ominta ympäristöä Annalle ovat mäntymetsät.

– Tykkään hirveästi kuivista männikkökankaista. Rantametsätkin ovat mieluisia. Vettä ja mäntyjä – siinä on kaksi sielunmaisemaani kuuluvaa elementtiä.

Ei liene sattumaa, että Anna asuu Mannilanmännikön ulkoilualueen vieressä Männikkö-nimisellä tontilla.

– Minulla on luontosuhde tässä pihassa!

Kaikkein mieluiten Anna menee metsään myöhäissyksyisenä aamuna. Silloin ilma tuntuu kuulaalta, jalan alla rapisee kuura ja puiden latvoissa voi nähdä metsäkanalintuja.

Juttuseuraa Anna ei välttämättä kaipaa. Hän ei myöskään koe tarvetta ajatella puiden lomassa mitään erityistä. – Metsä on minulle pääntyhjäyspaikka.