Teimme retken Marttametsään – suojelu onnistui marttojen lahjoituksilla

Iitissä sijaitseva Marttametsä perustettiin marttojen yhteisen ponnistuksen tuloksena. Tavoitteena oli löytää suojeltava alue Etelä-Suomesta, jossa vanhoja suojelumetsiä on vain vähän.

Käki kukkuu, suopursu tuoksuu, pölyttäjät pörräävät. Jalkojen alla levittäytyy sammalmatto. Tämä kolkka on suojeltu marttojen voimin.

Siinä se nyt on, Marttametsä. Kukkulan päällä sateen jälkeen usvaisena, raikkaan vihreänä.

Iitissä sijaitseva Marttametsä suojeltiin marttojen yhteisen ponnistuksen tuloksena. Toukokuussa 2023 Marttaliitto käynnisti 125-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi keräyksen oman nimikkometsän suojelua varten. Yksittäiset martat, paikallisyhdistykset, retkeilevien naisten yhteisö Outdoor Siskot ja Marttaliitto osallistuivat lahjoituksin ja tempauksin niin, että lopulta kasassa oli huikeat 102 764 euroa.

– Marttametsäkeräys oli valtavan upea yhteisöllinen projekti, sanoo Marttaliiton ympäristö- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Heidi Holmroos auton suojissa tienlaidalla, kun odotamme viimeisten pisaroiden putoamista ennen maastoon lähtöä.

– Pienistä murusista kerättiin iso potti.

Palaset loksahtivat paikoilleen

Marttametsä sijaitsee vanhan kylätien varrella Kuukson kylän kulttuurimaisemissa, Kouvolan kainalossa, Iitissä.

Sopiva suojelukohde löydettiin Luonnonperintösäätiön asiantuntijoiden avulla. Ensisijaisena valintakriteerinä olivat ekologiset arvot, mutta sekä Luonnonperintösäätiö että Marttaliitto toivoivat, että alue sijaitsisi Etelä-Suomen alueella. Tämä siksi, että Suomen suojellut metsäalueet ovat pinta-alallisesti keskittyneet pohjoiseen.

– Etelä-Suomessa vanhoja suojelumetsiä on vähän, ja nekin sijaitsevat hajanaisilla alueilla, kertoo Luonnonperintösäätiön kampanjoista vastaava suojelujohtaja Anneli Jussila.

Vaikka Marttametsä on luonnonsuojelu- eikä retkeilymetsä, yhtenä valintakriteerinä oli myös helppo saavutettavuus. Marttaliitto halusi, että keräykseen osallistuneilla olisi mahdollisuus vierailla Marttametsässä.

Oman haasteensa palapeliin toi se, että metsä piti ostaa tiettynä aikana, ja ostosopimusten tekeminen on Jussilan mukaan aina haastavaa. Sekä Marttaliitolle että Luonnonperintösäätiölle oli tärkeää sekin, että Marttametsä olisi kaunis.

– Vaikka metsä on korkealla mäellä, se ei ole karua ja kuivaa aluetta, vaan siellä on kosteikkoja ja kosteikkokasvejakin. Vanhan männikön lisäksi on avokallioita ja maisemapaikkojakin. Alueessa on tunnelmaa, Jussila sanoo.

– Tuntui myös merkitykselliseltä, että metsän myyjän edesmennyt, samalla kylällä asunut äiti oli kuulunut paikallisiin Marttoihin, Jussila kertoo. Lopulta kaikki siis todella loksahti paikoilleen.

Neva on alueen helmi

Sade on päättynyt, on aika lähteä retkelle. Muutaman auton kokoiselta paikalta lähtee metsätyökoneen työstämä väylä kohti hakkuuaukiota. Edessä on hieman rämpimistä, sillä väylä vaihtuu pian vesakoksi.

Marttametsä on Inginmaantien ja hakkuuaukion välissä. Eksymisen vaaraa ei ole, mutta virallinen aloituspaikka, kukkulan laelle pystytetty Marttametsä-kyltti, voi jäädä helposti huomaamatta.

Se sijaitsee pioneeripuiden takana, 200 metriä koilliseen ajotieltä.

– Tuollahan se on, Holmroos huudahtaa katsottuaan suunnan kompassista.

Kyltin kohdalta avautuu kaunis näkymä Iitin kumpuilevaan maisemaan.

Toisella puolella sankkenee Marttametsä: vanha mäntyvoittoinen sekametsä, jonka juurille levittäytyy sammalen, jäkälän ja puolukkavarvuston pehmeä matto.

Alue rajautuu 400 metrin päässä kalliojyrkänteeseen ja sen keskellä, noin 200 metriä koilliseen, on alueen helmi, pieni neva. Anneli Jussilan sanoin juuri tuo pieni suo tuo Marttametsään lähes pyhän paikan tunnun.

Saa lumoutua!

Holmroos talsii keltaisilla saappaillaan kohti nevaa. Jossain kukkuu käki.

– Jo viisitoista minuuttia luonnossa auttaa saavuttamaan luonnon hyvinvointivaikutuksia, sanoo Metsämieli-koulutuksenkin käynyt Holmroos ja jää ihailemaan kuusessa roikkuvaa jäkälää.

Se on naavaa. Vai onkohan se luppoa? Molemmat viihtyvät vanhoissa metsissä ja ovat herkkiä ilmansaasteille.

Siellä täällä on arvokasta lahopuuta, jota monet eliölajit käyttävät ravintonaan. Mitkä kaikki – sitä ei vielä tiedetä, sillä Marttametsään ei ole vielä tehty luontokartoitusta.

– Juuri tällainen metsä, jossa näkyy mahdollisimman vähän ihmisen kädenjälki, tuottaa tutkimusten mukaan eniten lumoutumisen kokemuksia ja hyvinvointivaikutuksia, Holmroos kertoo.

Vaikka Marttametsä perustettiin suojelutarkoituksessa, sen taustalla on ajatus myös hyvinvoinnista.

– Marttametsään saa tulla nauttimaan luonnon rauhasta, kunhan muistaa, että alue on suojeltu, Holmroos sanoo.

Vanhoja on vaalittava

Marttametsän nevaa kehystävät sateenkastelemat tupasvillat ja voimakastuoksuiset suopursut. Tällainen suomaisema on nykyään harvinainen Suomessa, jonka pinta-alasta noin kolmannes oli alun perin soiden peitossa.

Nykyään kaksi kolmasosaa Suomen soista on ojitettuja.

– Tällaisia soita ja jäkälämattoja ei ihan joka talousmetsässä vastaan tule, Holmroos kuvailee ja kyyristyy maahan nappaa kuvia kosteikkokasveista.

Soilla elävistä lajeista noin 120 on uhanalaisia, mutta siitä huolimatta vain 13 prosenttia Suomen soista on tällä hetkellä suojeltu. Noin 90 prosenttia niistä sijaitsee Pohjois-Suomessa.

Suurin syy soiden ojittamiseen on ollut metsätalous.

– Suomen hyvinvointiyhteiskunta on pitkälti rakentunut metsätalouden varaan. Metsätalous on erittäin arvokasta, mutta samalla meidän hyvinvointivaltiollamme tulisi olla varaa materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelun rinnalla suojella ja vaalia jäljellä olevia vanhoja metsiä, Holmroos sanoo ja kertoo tähän liittyvän tarinan: Marttametsä sijaitsee Kuukson mäellä, ja kuukso on yksi nimitys kuukkelille. Vielä 1900-luvun alkupuolella kuukkelien levinneisyysalue kattoi koko Etelä-Suomen. Nyt lajia tapaa lähinnä Lapissa. Syynä lajin levinneisyysalueen pienenemiseen on ennen kaikkea vanhojen metsien väheneminen.

Pienillä porukoilla

Pölyttäjät pörräävät kukissa tekemässä arvokasta työtään. Alkusyksystä metsä täyttynee puolukoista ja mustikoista, sillä varpuja kasvaa villinään.

Koska Marttametsä on luonnonsuojelualuetta, jokaisenoikeudet ovat voimassa, mutta osin rajoitetusti. Siellä saa kerätä marjoja ja ruokasieniä, mutta muita kasveja ei saa poimia. Esimerkiksi villiyrtit pitää jättää paikoilleen.

Alueella ei saa tehdä tulta tai ajaa moottoriajoneuvoilla.

– Koska kyseessä on suojelualue, emme kannusta yhdistyksiä tulemaan tänne bussilasteittain. Se kuluttaa maastoa ja synnyttää polkuja, joita täällä ei vielä ole. Alue on hyvinkin luonnontilainen. Tämä on enemmänkin pienempien porukoiden kohde, Holmroos sanoo.

Siellä täällä herkässä luonnossa näkyy jäkälään tai sammaleeseen jääneitä askeleen jälkiä. Metsän myyjälle tämä alue oli rakas. Siksi hän oli vaalinut ja suojellut aluetta.

Edelleen voi lahjoittaa

Luonnonsuojelualueiden hankinta on yhä enemmän yksityisten ja yritysten varassa. Luonnonperintösäätiölle juuri Marttametsän tyyliset kampanjat ovat kummilahjoittajien rinnalla yksi merkittävimmistä varainhankinnan muodoista.

Säätiö on perustanut jo 238 luonnonsuojelualuetta, joiden pinta-ala on noin 6 000 hehtaaria.

– Olen valtavan iloinen, että Marttaliitto lähti toteuttamaan tällaista hanketta. Marttaliitto oli juuri täydellinen yhteistyökumppani meille, Anneli Jussila sanoo.

Marttaliiton kampanja starttasi Jussilan mukaan hitaasti, mutta otti loppua kohden kirin.

– Siihen nähden, että lahjoitukset tulivat pienistä puroista, suuri osa yksittäisiltä martoilta, kerätty summa oli valtaisa. Keräys näytti, että Martoissa on paljon väkeä ja voimaa, Jussila sanoo.

Vaikka juhlavuoden tempaus on ohi, Marttametsälle voi yhä lahjoittaa Luonnonperintösäätiön sivuilla Marttametsä-lahjakortteja ostamalla.

– Neuvottelut lähiseudulla sijaitsevan jokivarren suojelusta ovat jo käynnissä, kertoo Anneli Jussila.

Kuukson kylällä on muun muassa Suomen ainoa tunnettu taponlehden luonnonvarainen kasvupaikka. Ehkä Marttametsä vielä laajenee. Tulevaisuus näyttää.

Ole hyvä ja salli evästeet nähdäksesi tämän sisällön tai katso sisältö täältä.