”Mitä ikinä Ylämaalla tapahtuu, martat ovat paikalla” – Toripäivä vetää väkeä hapanlohkon voimalla

Yhteishenki elää Ylämaalla. Marttojen oma talo, Marttala, on kylän keskus, joka täyttyy toiminnasta. Toripäivään tullaan läheltä ja kaukaa paikallisten herkkujen houkuttamina.

Noin tuhannen asukkaan Ylämaalla on lauantaiaamuna hiljaista. Kylänraittia kulkee muutama auto. Liikennevaloja tässä pienessä eteläkarjalaiskylässä ei ole.

Ylämaantien varrella sijaitsevan Marttalan pihalla sen sijaan käy jo tohina. Uunilämpimät leivonnaiset odottavat myyntikojulla, kahvin tuoksu leijailee ilmassa ja pihan leikkipuisto odottaa lapsia. Pian alkavat Toripäivät.

60 litraa hapanlohkoa

Apupiiaksi itseään kutsuva Eila Lohko kantaa hapanlohkoa pihalle pääkokki Marjatta Aholan kanssa.

Ruisjuurella suurustettu keitto on täällä ”se juttu”.

– Ihmiset kyselevät meiltä, koska on taas Toripäivät ja koska saa taas hapanlohkoa. Tämä tapahtuma on tärkeä kyläläisille ja muillekin, Ahola sanoo.

Ylämaan Marttojen Toripäiviä on vietetty 1970-luvulta lähtien, ensin kunnantoimiston edessä ja sittemmin Marttalan pihalla. Tänään Toripäiviin on valmistettu 60 litraa keittoa.

– Sitä tullaan hakemaan kippojen ja kattiloiden kanssa kotiinkin vietäväksi, Eila Lohko sanoo.

Hän tuli mukaan Marttoihin 1980-luvulla naapurin ehdotuksesta. Martat tuntui luontevalta, koska jo hänen äitinsä ja mumminsa olivat marttoja. Maatilalla asuvalle naiselle harrastus on tuonut vaihtelua tilan töihin.

– Pääsen ihmisten keskelle. Ja Martat-lehden sanaristikotkin on yksi syy kuulua Marttoihin, Lohko naurahtaa ja kaataa keittoa soppatykkiin.

– Säkkijärven juhliin valmistimme hapanlohkoa 90 litraa, eikä se meinannut millään riittää. Ja tietysti valmistamme hapanlohkoa aina myös Jalokivimessuille, Marjatta Ahola lisää.

Ylämaa on tunnettu 1940-luvulla löytyneestä jalokivestä, spektroliitista, ja jalokivet ovat yhä kyläläisille ylpeyden aihe. Toinen on graniitti, jota täällä on louhittu jo pitkään.

Vähintään yhtä tärkeä taitaa olla hapanlohko.

– Kerran myimme sitä ja karjalanpiirakoita jopa Seurasaaressa, Ahola kertoo.

– Kohta täälläkin alkaa soppashow, Lohko sanoo.

Ja samassa show alkaakin.

Remonttirahaa mehuasemalta

Lapset juoksevat Marttalan pihalla olevaan leikkipuistoon ja ottamaan kuvia toisistaan kuvausseinällä. Puheensorina kiihtyy kahvi- ja myyntipisteillä. Suvut ja ystävät tapaavat toisiaan.

On hyvä hetki siirtyä takavasemmalle ja kurkistaa Marttalan sisään. Ylimmässä kerroksessa on kangaspuita, keskimmäisessä keittiö ja kokoontumistilat.

Kellarissa on 1960-luvulla hankittu mehuasema. Se oli yksi ensimmäisten mehuasemien joukossa Etelä-Karjalassa.

Nyt se lepää hiljaisena pimeydessä, mutta syksyllä 2024 se oli kaikkea muuta kuin hiljainen, kertovat Ylämaan Marttojen puheenjohtaja Helena Laapas ja Marjatta Ahola.

– Teimme mehua elokuun lopusta lokakuun puoliväliin yhtä kyytiä viisi päivää viikossa, joskus lauantaisin ja sunnuntaisin, jos asiakkaille ei muuten millään saatu sovittua päivää, Ahola sanoo.

Mehuasema jylisi ja jyrisi 12 tuntia päivässä kahdessa työvuorossa, ja sen koneissa murskatiin ja pastöroitiin kaikkiaan 30 000 kiloa omenoita. Niitä kiikutettiin asemalle Haminaa myöten.

– Voi niitä miljoonia ampiaisia, jotka tykkäsivät meistä! Laapas sanoo.

– Ne tulivat paikalle kuin ohjukset. Ripustimme kattoon niitä ampiaispesiä muistuttavia pallojakin, mutta höpöhöpö ne mitään auttoivat.

Kova työ kannatti, sillä omenamehurahoilla yhdistys sai rahaa Marttalan remontoimiseen. Tällä kertaa uusiin ikkunoihin.

Yhdistyksellä oma pitopalvelu

Marttalan keskikerroksen keittiössä Eila Peräkylä pesee tiskiä ja keittää lisää kahvia. Kun viimeinen kuppi on kaapissa, hän siirtyy hyllylle ja kaivaa esiin valokuva-albumeja.

Kansien väliin on kerätty vuosikymmenten verran kuvia ja lehtileikkeleitä Ylämaan Martoista ja erilaisista tapahtumista. Vuosiin on mahtunut retkiä, juhlia, talkoita, Marttalan remonttihankkeita ja vesivahinkokin.

Aikanaan Ylämaan Martat oli yhdistysjättiläinen, johon kuului yli 680 marttaa. Tällä hetkellä jäsenmäärä keikkuu sadassa.

– Meitä on iso joukko marttoja, jotka ovat antaneet tälle järjestölle elämäänsä, sanoo Peräkylä, joka on aikoinaan toiminut yhdistyksen puheenjohtajana ja Marttaliiton hallituksessakin.

Suurin osa Ylämaan martoista on naisia, mutta on mukana kaksi miestäkin. Toinen heistä on Peräkylän puoliso Seppo, joka on auttanut parisenkymmentä vuotta Ylämaan Marttojen tapahtumissa, talkoissa ja kiinteistönhoidossa.

– Nyt Seppo on Salen pihalla kahvi- ja makkarapisteellä. Mitä ikinä Ylämaalla tapahtuu, martat ovat paikalla, Peräkylä tokaisee.

Selviää, että osa martoista on paikallisen kaupan pihalla ja osa niityn toisella puolella hautajaisissa pyörittämässä pitopalvelua. Ylämaan Martoilla on nimittäin oma pitopalvelu, jossa on kaksi vakituista työntekijää ja tarvittaessa apukäsiäkin. Pitopalvelulta tilataan usein perusjuhlaruokia, mutta myös perinneruokia – niistähän Ylämaan Martat tunnetaan.

Nostalgiaruokaa

Pihan kahvilapisteellä seisoo helsinkiläinen herrasmies. Hän on ystävänsä mökillä vierailulla ja eksynyt Toripäiville.

Hetken harkittuaan hän maistaa eksoottisen näköistä keittoa.

– Vähän kuin ruispuolukkapuuroa…Tekee mieli laittaa mukaan sokeria, hän kuvailee.

– Siitä vain! Olisit kyllä historian ensimmäinen, Ylämaan Marttojen varapuheenjohtaja Tiina Korpela nauraa.

Viereisessä pöydässä lautaset tyhjenevät vauhdilla. Kuuden hengen ystäväporukka nauttii aurinkoisesta päivästä ja perinneruoasta.

– Nämä ovat hienoja tilaisuuksia kohdata tuttuja ja ystäviä, yksi seurueen jäsenistä kertoo.

– Täältä saa myös tätä hapanlohkoa, toinen lisää. Lapsena söimme tätä aina silloin, kun äiti oli valmistanut hapanleipää. Tämä on sellainen nostalginen ruoka!

Monet muutkin Toripäivien vieraat kertovat, että hapanlohko oli leivontapäivien lounas. Kun juurileivän leipominen väheni, myös hapanlohkosta tuli ruokapöytien harvinaisempi herkku.

– Mutta meiltä täältä sitä saa, Korpela sanoo. Toteutamme tavallaan tätä Marttojen kasvisruokalinjausta.

Kohtaamispaikkana Marttala

Myyntipöydän kirppistavarat ja lämpimäiset ovat huvenneet. Peräkylä sovittaa uutta tuulitakkia, samalla kun hänen tyttärensä Outi myy kuuluisia ”Eilan karjalanpiirakoita”.

Hapanlohkon ja karjalanpiirakoiden lisäksi tapahtumista haetaan myös “Kaijan leipomia perunapiirakoita”. 

Outi kertoo olevansa entinen martta. Hän erosi Martoista kasvisruokalinjauksen vuoksi keväällä 2025.  Monet täällä ottivat nokkiinsa keskustoimiston päätöksestä tarjota tilaisuuksissaan ainoastaan kasvipohjaisia tuotteita. Monien paikallisten maatiloilla tuotetaan kasvisten ja juuresten lisäksi maitoa, munia ja lihaa.

Monet Ylämaan martoista ovat asettuneet tänne tilojen miniäksi ja liittyneet martaksi anoppien jalanjäljissä. Osa toteuttaa suvun perinnettä. Perinteet ja yhteisöllisyys ovat voimissaan, ja Marttala kylän keskiössä.

Täällä kokoontuvat marttojen lisäksi kansalaisopiston kurssilaiset, sydänkerholaiset ja koululaiset, jotka ovat käyneet Marttalassa valmistamassa karjalanpiirakoita tai joulupipareita, tai opettelemassa muun muassa poppanan kutomista.

– Lapset ovat aina niin innoissaan! Uunista tulee monen mallista piirakkaa ja piparia, Peräkylä sanoo.

Tulevaisuudessa, kun entinen kunnantalo eli Ylämaa-talo puretaan ja pienen kylän palveluja supistetaan, Marttalan merkitys kasvanee entisestään.

– Marttala on kaikkien yhteinen kohtaamispaikka. Tänne voisi tuoda paljon muutakin kuin tuon kunnan leikkipuiston, Peräkylä maalailee.

Yhteisö tukee ja auttaa

Tori sulkeutuu ja pöydät kannetaan varastoon. Soppatykki on pesty odottamaan uutta toripäivää. 

Seuraavana päivänä Helena Laapas ja Marjatta Ahola kertovat lisää Ylämaan Martoista.

– Kyllä miulta puuttuisi paljon ystäviä ja taitoja, jos näitä marttoja ei olisi, Laapas sanoo.

Hän on ollut pienestä pitäen äitinsä mukana marttatapahtumissa ja nuorempana myös esiintyi usein niissä.

– Ylämaan martat on sellainen yhteisö, joka antaa tukea ja auttaa, jos pyydetään, Laapas jatkaa.

– Paljon meitä pyydetäänkin kaikkialle! Ahola toteaa.

– Joskus sitä miettii, että taasko pitää lähteä. Sitten jos en osallistu, funtsin, että mitähän ne Ylämaan martat tällä hetkellä tekee. Viljelemme aikamoista huumoria ja täällä ei kenenkään tarvitse kainostella, Laapas sanoo.

– Parasta täällä on tämä yhteishenki. Mie olen arvostanut sitä. Täällä on aina mukava olla, Ahola lisää.

Miniäksi Ylämaalle muuttaneesta Aholasta tuli martta anopin ehdotuksesta. Vuosien mittaan Ahola on toiminut niin mehuasemalla kuin pitopalvelussakin.

– Usein keittiössäkin on kamala pälätys ja kälätys, ei kuule omia ajatuksiaan. Sitten muistetaan, että pitää olla jämäkkäkin ja ollaan hiljaa. Mutta nauru pidentää ikää, joten meillä tulee pitkät elämät, Laapas sanoo.

– Kyllä se olisi paljon pois, jos en olisi martoissa, Ahola summaa.