”Me emme ole takarivin tyttöjä” – Kirsi Vesterbacka on tehnyt marttatyötä jo 30 vuotta

Kirsi Vesterbacka on ollut marttatyön eturivissä jo kolme vuosikymmentä. Hän on tarttunut vastuuseen siellä, missä tekijöitä on tarvittu, ja vaikuttanut Marttajärjestön toimintaan monella tasolla. Marttaliitto tunnusti hänen ansiokkaan ja pitkäaikaisen työnsä myöntämällä hänelle kultaisen ansiomerkin.

Siinä se nyt on. Marttaliiton hallituksen myöntämä suuri kultainen ansiomerkki merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstä järjestön hyväksi.

Se lepää Kirsi Vesterbackan kämmenellä, kun Kirsi vastaa urheilutoimittajien tutuksi tekemään kysymykseen.

– Väsynyt mutta onnellinen. Vakavasti ottaen olen tästä todella ylpeä, sillä järjestötoiminnassa saa melko harvoin kiitosta.

Aina ei huomaa, mitä kaikkea itse saa aikaan, mutta kai minä olen jotain ehtinyt tehdä.

Kirsi on tutkinut paljon Marttojen historiaa ja miettinyt, miten tärkeää työtä aiempien sukupolvien naiset ovat tehneet. Nyt hän on virallisestikin osa jatkumoa.

– Aina ei huomaa, mitä kaikkea itse saa aikaan, mutta kai minä olen jotain ehtinyt tehdä.

Kun Kirsin kanssa juttelee, se ei jää epäselväksi.

Hän on ollut marttatoiminnassa aktiivisesti mukana yli 30 vuotta. Yhdistyksen hallituksessa 17 vuotta, Satakunnan piirin hallituksessa kaksi vuotta, Lounais-Suomen piirin hallituksessa viisi vuotta ja Marttojen perinnetietokeskuksen johtajana kymmenvuotisen työrupeaman. Hän on myös kirjoittanut marttapiirien ja -yhdistysten historiikkeja.

– Näiltä vuosilta pidän tärkeimpänä sitä, että piirihallintoa alettiin keventää ja että oma piirini oli rohkea ja alkoi pilotoida sitä noin 10 vuotta sitten.

Aina mukana

Vuosituhannen alussa Kirsi toimi Marttojen perinnetietokeskuksen johtajana Mikkelissä. Se oli hänen unelmatyönsä: hän sai tehdä järjestön historiaa tutuksi lukuisille kävijöille joka vuosi.

Kun työ vuonna 2012 loppui, sydämeltään satakuntalainen Kirsi tiesi, että oli aika palata kotiin länsirannikolle. Samoihin aikoihin hän alkoi osallistua säännöllisesti Porin Marttayhdistyksen toimintaan. Jäsen hän oli ollut jo vuodesta 1997.

Yhdistyksessään Kirsi on vetänyt muun muassa opintoryhmiä ja kässämarttoja sekä ollut pitkään hallituksessa. Tällä hetkellä hän on hallituksen ulkopuolinen sihteeri. Hän on osallistunut hallituksen joka kokoukseen 14 viime vuoden aikana.

Yhdistystasolla on yleensä parempi, että asia on tehty kuin että se on tehty täydellisesti.

Marttailloista Kirsin vedettäväksi tulevat yleensä marttahistoriaan liittyvät illat tai liiton teemaillat, sillä niistä hän on perillä. Hän seuraa liiton uutiskirjettä, osallistuu säännöllisesti luennoille ja Martta-akatemian kursseille.

Kerran Kirsi valmisteli viiden päivän varoitusajalla esitelmän Jean Sibeliuksesta, sillä illan alkuperäiselle vetäjälle tuli este. Onpa hän vetänyt marttaillan jopa kiinalaisesta horoskoopista ja tarot-korteista.

– Illan toinen vetäjä oli onneksi minua paneutuneempi tarot-kortteihin, Kirsi nauraa.

Marttailu on antanut Kirsille paljon ystäviä eri puolilta Suomea. Osan kanssa yhdistävät muutkin harrastukset kuten geokätköily.

Yhteisten projektien ansiosta tuttavuuksia on tullut myös marttojen ulkopuolelta, esimerkiksi Opistokeskus Siviksestä ja Sarka-museosta. Kirsi ehti olla 11 vuottamarttojen edustaja Sarka-museon valtuuskunnassa.

Täydellisyyden tavoittelu uuvuttaa

Mistä muusta Kirsi marttaporukoissa tunnetaan? Ainakin siitä, että hänellä on aina kesken vähintään 10 käsityötä. Tällä hetkellä muun muassa huovutettavat tossut.

– Minun marttajuttujani ovat käsityöt ja järjestöhistoria. Puutarhamarttaa minusta ei saa, Kirsi toteaa.

Hän kokee suureksi rikkaudeksi sen, että marttayhdistykseen kuuluu erilaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Hyvään lopputulokseen päästään yleensä aina – oli toteutus mikä tahansa.

Kuule Kirsi, me ei olla takarivin tyttöjä. Jos emme ole hallituksessa tai muuten aktiivisesti toiminnassa mukana, emme ole ollenkaan.

Erityisesti Kirsin mieleen on jäänyt marttaopintojenkerta 1990-luvun lopulta. Jokainen osallistuja piti esitelmän yhdestä yrtistä.

Kirsi oli kirjoittanut ja tulostanut tiivistelmät rakuunasta. Hänen marttaystävänsä Pirjo puolestaan oli kasvattanut kirveliä näytille kermaviilipurkkeihin.

– Pirjo ihasteli, miten minä olin osannut tehdä tekstit tietokoneella. Minä taas ihailin hänen luovuuttaan ja puutarhurintaitojaan.

Nyt jo edesmennyt Pirjo aikoinaan sanoi Kirsille ne tärkeät sanat, jotka motivoivat jatkamaan yhdistystoiminnassa.

– Pirjo totesi: ”Kuule Kirsi, me ei olla takarivin tyttöjä. Jos emme ole hallituksessa tai muuten aktiivisesti toiminnassa mukana, emme ole ollenkaan.”

Monessa yhdistyksessä pähkäillään, miten saataisiin useampi jäsen ottamaan vastuuta. Kirsi ei käytä liikaa energiaa sen pohtimiseen, sillä kansantaloustieteilijänä hän tuntee käsitteen pareto-optimaalisuus.

– Se tarkoittaa, että 20 prosenttia ihmisistä tekee 80 prosenttia asioista. Toki aktiivien vähyys on harmillista, mutta samalla se on luonnollinen asia.

Aktiivista viidennestä ei saisi silti kuormittaa liikaa, Kirsi muistuttaa. Jos pyritään täydellisyyteen, ihmiset väsyvät.

– Yhdistystasolla on yleensä parempi, että asia on tehty kuin että se on tehty täydellisesti.

Vuonna 2005 Marttaliiton hallitus myönsi yhteensä kahdeksan kultaista ansiomerkkiä.