Lankojen lomassa, lehtien varjossa – huonekasvien ja tekstiilien historia

Ihminen on kautta aikain halunnut ympäröidä itsensä kauneudella, ja kasvit ja käsityöt ovat olleet osa elämää vuosisatojen ajan.

Huonekasvien voittokulku alkoi 1800-luvulla, ja aikansa statussymboleita olivat eksoottiset kasvit, jotka symboloivat sivistystä. Vuosisata oli muutosten aikaa, mutta vaikka naiset olivat Suomessa kiinnostuneita maailmasta, kielikysymyksestä sekä politiikasta, naisen arki kotiympäristössä pysyi pitkään säädeltynä.

Kotona naiset kuitenkin pyrkivät toteuttamaan luovuuttaan. He hoitivat huonekasveja ja tekivät käsitöitä. Viehkeys ja harmonisuus osoittivat, että koti on ”kunnollinen”.

Biologi, arkeobotanisti, kirjailija ja lankakäsitöiden tekijä Teija Alanko kertoo:

– Kasveista tuli tärkeitä sisustuselementtejä. Yläluokkien salongeista ne kulkeutuivat porvariskoteihin ja lopulta työläisten asuntoihin. Kasveja ostettiin kauppapuutarhoista, ja pistokkaita myös vaihdettiin tai varastettiin. Paprika ja tomaatti olivat ensin huonekasveja, koska ne toivat vihreyttä ja satoa edullisesti.

Aluksi käsitöitä tehtiin tarpeeseen, myöhemmin huviksi.

Alanko jatkaa:

– Lampaanvillaa kehrättiin, kankaita kudottiin, tehtiin ryijyjä, vaatteita valmistettiin ja korjattiin. Materiaaleja arvostivat yhtä lailla rikkaat ja köyhät, eikä mitään haaskattu.

Käsityöliikkeet ja kotien ihanteet

Tehdastuotannon myötä syntyi myös vastaliike, Arts and Crafts. Britanniasta alkunsa saanut suuntaus perustui romantisoituun taidekäsitykseen. Liike herätti kiinnostuksen käsillä tekemiseen, ja Suomessa alkoi 1900-luvun alussa ilmestyä tähän kannustavia lehtiä, kuten Emäntälehti ja Naisten ääni sekä käsityölehti Käsiteollisuus.

Emäntälehti oli Marttaliiton jäsenlehti. Marttajärjestön perusti Lucina Hagman. Hagman oli poliitikko sekä naisasialiikkeen edelläkävijä. Hän kirjoitti myös lehtiartikkeleja sekä Minna Canthin elämänkerran. Lehden ensimmäisestä numerosta vuodelta 1902 löytyy esimerkiksi siivousohjeita sekä viehättäviä vinkkejä kodin kaunistukseen:

– Ikkunanlaudalla seisoo pari kukkaista ehyissä ruukuissa. Tällainen tupa voi olla yhtä hauska kuin rikkain, hienoin koti.

Sekä Mary Gallen-Kallela että Aino Sibelius olivat innokkaita huonekasvien ystäviä. He myös kutoivat, ompelivat, kirjoivat, virkkasivat sekä värjäsivät lankoja. Aino Sibeliukselta sujuivat myös puutyöt.

Värejä suoraan luonnosta

Ennen synteettisiä väriaineita käytettiin kasvivärjäystä. Emäntälehti ja Kotitaide-julkaisu puolustivat luonnonvärejä, mutta Kutoma- ja paperiteollisuus -lehti korosti teollisten värien paremmuutta, vaikka värjäämöissä yhä käytettiinkin luonnollisia väriaineita.

Arkeologisia kangaslöytöjä on harvassa, koska tekstiili vaatii suotuisat olosuhteet säilyäkseen, mutta esimerkiksi faarao Tutankhamonin (hallitsi Egyptissä noin vuosina 1332–1323 eaa) haudasta on löytynyt indigolla värjättyä pellavakangasta.

Alanko kertoo:

– Suomessa värjättiin morsingolla ja matarakasveilla. Nokkosesta on saatu niin väriä, kuitua kuin ruokaakin. Myös kääpiä, sipulinkuoria ja puiden kuoria käytettiin. Jäkälästä sai violettia. Sienistä tuli sinistä tai punaista, mutta sienivärjäys ei ollut kovin yleistä. Ehkä pelättiin myrkyllisyyttä.

Väreillä on ollut myös symbolisia merkityksiä. Sininen kertoi korkeasta yhteiskuntaluokasta, samaten kuin musta, koska se vaati monta värjäyskertaa. Synteettistä indigoa alettiin valmistaa 1800-luvulla.

Alanko mainitsee, että keltaista väriä ei juuri esiinny arkeologisissa löydöksissä, vaikka sitä olisi saatu vihreän ohella monista kasveista.

Käsityön merkitys säilyy

Ympäristöasiat ovat Alangolle tärkeintä, ja seuraavassa kirjassaan hän käsittelee tekstiilikäsitöitä ympäristönäkökulmasta.

– Synteettisten kankaiden sijaan pitäisi valita luonnonkuituja, vaikka niissäkin on omat haasteensa, eivätkä ne ole automaattisesti ympäristöystävällisiä. Mutta yksi asia, mikä peilautuu historiaan, on käsityö. Käden taitoja arvostetaan tänäkin päivänä, hän päättää.