Jennifer Ståhlberg pyrkii elämään ilman ruokahävikkiä – myös hevonen syödään

Kaikkiruokainen Jennifer Ståhlberg täyttää lukuisat pakastimensa loppukesän sadolla ja pitää perheensä kasviksissa pitkin talvea. Kun omasta tai ystävän hevosesta jättää aika, pakastimeen saadaan myös lihaa.

Sopivasti kaikkea, ei mitään liikaa. Näin kiteyttää mynämäkeläinen Jennifer Ståhlberg, 40, ruokafilosofiansa.
– Olen kaikkiruokainen, mutta silti nirso. Ruokalautasella täytyy aina olla vähän jotain elämystä ja uutuuksia. En ole makaronilaatikkoihminen.

Kasvisten käyttöä Jennifer alkoi pohtia jo nuorena muutettuaan pois kotoa. Hän havahtui lihatuotteiden kalleuteen ja ryhtyi etsimään keinoja, joilla saisi pienennettyä ruokalaskuaan.

Myöhemmin painoarvoa alkoi saada myös ravinnon terveellisyys. Kun Jenniferistä kaksitoista vuotta sitten tuli ensi kertaa äiti, hän päätti valmistaa vauvan soseet itse ja välttää eineksiä ja pikaruokaa.
– Halusin pitää huolen, ettei tytärtä totuteta mäkkiruokaan. Meillä käydään Hesessä ehkä kaksi kertaa vuodessa.

Perhe on sittemmin kasvanut kahdella lapsella, jotka ovat vielä alle kouluikäisiä.

Kokemuksesta Jennifer tietää, että lapset saattavat olla epäluuloisia uusia ruoka-aineita kohtaan. Hän on kuitenkin ottanut tavoitteekseen kokata pari kasvisruoka-ateriaa viikossa, koska haluaa jälkikasvunsa oppivan, ettei jokaisella aterialla ole pakko olla lihaa.
– Punaista lihaa tulee niin helposti vedettyä ruokiin tottumuksesta. Onhan esimerkiksi jauheliha helppoa, ja se uppoaa lapsiin.

Äidin ovelat kasviskätköt

Tähän saakka kasvikset ovat kadonneet lasten lautasilta sujuvasti. Wirmon Marttoihin kuuluva Jennifer epäilee, että tämä johtuu osittain hänen oveluudestaan.
– Ehkä he eivät tiedä syövänsä niin paljon kasviksia?

Jennifer nimittäin tukeutuu ruoanlaitossaan marttamaiseen kekseliäisyyteen. Hän on hoksannut, että vaikkapa jauhelihakastikkeeseen saa kätkettyä jopa puoli kiloa porkkanasosetta – ja maku vain paranee.

Toinen kikka on silputun kukkakaalin jemmaaminen kanakastikkeeseen.
– Kun tekee curryisen kastikkeen, kukkakaali värjäytyy samanväriseksi kuin kana. Se häviää sekaan, eivätkä lapset edes tajua, että ruoassa on niin paljon kasviksia.

Lihalle ominaista umamin makua Jennifer saa ruokiin pyöräyttämällä mausteeksi kuivattuja mustatorvisieniä pippurimyllystä. Hän kiinnittää muutenkin paljon huomiota makuun. Yksi iso oivallus oli tv-kokki Henri Alénin vinkki siitä, että joskus ruoka kaipaa lisää happamuutta.
– Jos tuntuu, että jotain puuttuu, se on todennäköisesti happo. Ehdoton suosikkini on suolakurkkuliemi. Se on aivan fantastinen tuote esimerkiksi kastikkeisiin.

Luonnon antimet tarkkaan talteen

Kekseliäisyyden lisäksi Jenniferin johtotähtiä keittiössä ovat luonnon kiertokulun ja kaiken elävän kunnioittaminen.

Kotona on neljä pakastinta ja maakellari, joiden turvin Jennifer pystyy harrastamaan satokausisuunnittelua isossa mittakaavassa. Kun kukkakaalia saa euron kilohintaan, hän ostaa sitä 15–20 kiloa ja pakastaa raakoina nuppuina.

Puutarhassaan kasvavista mansikoista Jennifer keittää lasten rakastamaa hilloa koko talven tarpeisiin. Kurkuista syntyy säilykkeitä ja tyrneistä mehupuristimen avulla flunssajuomaa.

Omilta vanhemmiltaan Jennifer saa omenoita mehustettavaksi. Wirmon Marttojen Facebook-ryhmässä Jennifer harrastaa vaihtokauppoja: joku luopuu ylimääräisistä herukoistaan ja saa vaihdossa hevosenlantaa, jota hevosenomistajalle kertyy yli oman tarpeen. Siskolleen Jennifer vie sieniä ja saa tilalle kalaa.

Luontoa kunnioittaakseen Jennifer hyödyntää kaiken, mikä on hyödynnettävissä.
– Marjojen mehustusjätteistä, nokkosesta ja tyrninlehdistä kuivaan hevoselleni pektiinipitoista purtavaa – se on mahastaan herkkä eikä siedä teollisia rehuseoksia.

Hevosista eettistä lihaa

Koska Jennifer ei pidä ruoan haaskaamisesta, heidän perheessään myös hevonen päätyy lopulta arvostavasti lautaselle. Jennifer tietää aiheen herättävän hevosharrastajissa tunteita, mutta hän itse haluaa lähestyä asiaa järjen näkökulmasta.
– Isosta hevosesta tulee 200–300 kiloa lihaa. Ajattelen, että on hirveän iso ruokahävikki, jos sen hautaa maahan.

Jennifer on pohtinut asian eettistä puolta paljon. On eläimiä, joita kasvatetaan ruoaksi tehotuotannossa. Hevoset taas elävät aivan toisenlaisen elämän rakastettuina lemmikkeinä.
– Minä olen mahdollistanut hevoselleni hyvän elämän: harjannut sitä joka päivä ja pitänyt hyvänä. Mieluummin minä sitä syön kuin eläintä, joka on kasvatettu ihmisten syötäväksi. Minusta hevonen on todella eettistä lihaa, vähän kuin riista.

Hevosenliha on Jenniferin mukaan myös herkullista. Se soveltuu mainiosti jauhelihaksi ja leivinuunissa yön yli haudutettavaksi nyhtölihaksi.

Koska perheessä on jo hyödynnetty ruoaksi yksi oma hevonen ja useita Jenniferin ystävien hevosia, myös lapset ovat oppineet pitämään asiaa luonnollisena. Esikoinen oli jo parivuotiaana kiinnostunut hevosen anatomiasta ja osallistui lihojen pilkkomiseen oman muoviveitsensä kanssa.
– Luulen, että ruokaa arvostaa enemmän, kun jo pienenä tietää, mistä se konkreettisesti tulee. Eikä ruokaa päädy niin herkästi roskiin, kun ymmärretään, että joku eläin on kuollut tämän meidän lautasellisemme takia.